Kolumnit

Mitä suremme, kun suremme palanutta kirkkoa?

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Kotini yhdellä seinällä roikkuu kullanvärisiin reunuksiin sommiteltu kuva Alexandra Frosterus-Såltinin vuonna 1889 maalaamasta alttaritaulusta.

Kuvan alareunaan on kauniilla käsialalla kirjoitettu “Vpl Pyhäjärven kirkon alttaritaulu, jonka eräät pyhäjärveläiset pelastivat kirkon palosta 16.3.1940.”

Taulu on Pyhäjärveltä evakkoon lähteneen ukkini.

Se ei ole seinällä uskonnollisista syistä, vaan puhtaasti siksi, että se on osa henkilökohtaista historiaani – ihan samaa se taisi edustaa aikoinaan ukillenikin.

 

Maanantaina koko läntistä maailmaa järkytti Notre Damen tuhoisa tulipalo.

Pariisissa ihmiset itkivät, mutta uutiskuvat koskettivat myös Suomessa.

Palo tuhosi osan lähes tuhat vuotta vanhasta ja mittaamattoman arvokkaasta katedraalista, mutta se tuhosi myös palan yhteistä kulttuurihistoriaa – sellaista yhteistä henkistä omaisuutta, johon tämän kolumnin otsikkokin löyhästi viittaa. Ne tietävät, jotka ovat Carverinsa lukeneet.

 

Pariisin tunnetuimpiin maamerkkeihin lukeutuva Notre Dame on kuulunut Unescon maailmanperintölistalle vuodesta 1991.

Samalla listalla on myös Syyriassa sijaitseva Palmyran rauniokaupunki, jota äärijärjestö Isisin taistelijat ovat viime vuosien aikaan pariinkin otteeseen runnelleet. Palmyrasta on tuhottu paitsi temppeleitä, myös noin 2 000 vuotta vanha riemukaari.

Niin traagista kuin Palmyran tuhoutuminen onkin, on se kuitenkin sivuseikka kaiken sen inhimillisen hädän ja kärsimyksen keskellä, jota Syyrian loputtomalta tuntuva sisällissota yhä vieläkin aiheuttaa.

Palmyran ja Notre Damen kohtaaman tuhon merkitys onkin aivan eri, vaikka kohteet samalta listalta löytyvätkin.

Palmyran ja koko Syyrian kohtaama tuho on nimittäin isku koko sivistynyttä maailmaa kohtaan.

 

Rakennukset eivät juuri koskaan ole vain rakennuksia.

Mitä pidempi historia niillä on, sitä enemmän on seiniin ja rakenteisiin ladattu merkityksiä.

Tästä syystä ihmisen ei tarvitse edes olla mitenkään erityisen uskonnollinen surrakseen tuhoutunutta kirkkoa – ihan samoin kuin ei tarvitse olla syyrialainen surrakseen rauniokaupungin tuhoa.