Kolumnit

Mitä tarkalleen ottaen tarkoittavat hiilinielu tai palveluvienti, konvergenssikriteeristä puhumattakaan?

Kuva: Kari Mankonen
Kuva: Kari Mankonen

Matkustin Helsingissä metrolla. Vaunun seinässä oli kirjakaupan tai oppilaitoksen käänteisesti ironinen mainos. Siinä ajokortti-ikäinen nuori mies ilmoitti, ettei tarvitse kirjoja, koska tietää asiat muutenkin.

Mainos jäi mietityttämään. Entistä useammat suomalaiset taitavat tosiaan perustaa mielipiteensä johonkin muuhun kuin tietoon. Se voi olla sosiaalinen media, kaveripiiri tai omia käsityksiä vahvistava iltapäivälehden klikkiotsikko.

Mielipiteet saattavat liittyä Suomen ilmatilassa liikkuviin isoihin puheenaiheisiin. Ilmastonmuutos on niistä yksi ja maan talous toinen. Euroopan unionikin nousee silloin tällöin tapetille.

Suuri osa kansasta kuittaa ne olankohautuksella ja kääntää peukun alas: ”mitä välii”.

Osasyyllisiä kielteiseen hällävälismiin ovat tietolähteet ja tiedonvälittäjät. Englanninkielistä terminologiaa viljellään surutta, ja suomeksikin asioista kerrotaan niin, että niiden merkitystä on vaikeaa ymmärtää.

Mikä tarkalleen ottaen tarkoittavat esimerkiksi ilmastouutisissa usein käytetyt hiilinielu tai hiilidioksidivapaus? Entä päästökauppa?

Talouskatsauksissa mainittiin puolestaan äsken, että maamme palveluvienti vetää paremmin kuin tavaravienti.

Tavaravienti oli pässinlihaa jo Pihtiputaan mummolle. Turusta vietiin laivoja ja Kankaanpäästä kenkiä Neuvostoliittoon. Raumalta laivattiin paperia ja Salosta kännyköitä Englantiin.

Mutta palveluvienti? Palvelua ihminen saa lähinnä kaupoissa tai ravintoloissa. Miten sitä viedään ulkomaille?

Olen itsekin välillä ymmälläni. Kokeneena toimittajana minun pitäisi olla asioista tavallisesti perillä oleva taho, mutta aika-ajoin joudun googlettamaan terminologiaa.

Pahinta on EU-kieli. Toimitukseen tuli taannoin tiedote Suomen kannalta oleellisesta päätöksestä. Pitkän tiedotteen kieli oli suomea, mutta lauseet venyivät spagettinauhan mittaisiksi, ja sanat toivat mieleen kiinalaisen älypuhelimen käyttöoppaan.

Koska en käsittänyt edes, oliko päätös Suomelle kielteinen vai myönteinen, välitin tiedotteen EU-asioihin paremmin perehtyneelle kollegalle.

”Sori, en minäkään ymmärrä”, hän vastasi.

Ei ole ihme, että kaikki direktiiville tai ilmastonmuutokselle haiskahtava työntää monia luotaan: ”Katsokaa ulos, ei tietoakaan saasteista. Taivas on kirkas kuin kossupullo. Pankoot kiinalaiset ensin piippunsa ja putkensa tukkoon”.

Hyvässä kolumnissa ongelmaan esitetään ratkaisua, mutta nyt en sellaista keksi.

Sanomalehtien uutisissa on tavan takaa faktalaatikoita, joissa termejä väännetään rautalangasta. Ylen asiaohjelmissa uutisia taustoitetaan ja elävöitetään havainnollisesti.

Ongelma on, että ”passivistit” eivät seuraa sanomalehtiä eivätkä asiaohjelmia. He tietävät asiat muutenkin.

Päivän lehti

29.1.2020