Kolumnit

Mitä tarkoittaa sana "lukuromaani"? Ainakin sen kurssi nousee vuosi vuodelta

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Äidinmaa on helposti ahmittava ja koukuttava lukuromaani”, todetaan eräässä tuoreehkossa kirjakritiikissä.

Siis mikä?

”Lukuromaani” on tuttu määre ja nykyään pitkälti (olevinaan) kehu. Sillä halutaan viestiä, että teos vie mukanaan, upottaa, muuttuu hetkeksi todellisemmaksi kuin muu maailma. Sellainen lukukokemus on ihana, turvallinen, kihelmöivä ja kantava.

Tai näin termin itse käsitän ja näin sen luen. Virallista määritelmää ei ole olemassakaan, mielipiteitä paljonkin.

 

Kirjastot.fi-palvelu toteaa, että käsite on häilyvä ja sisältää käyttäjästä riippuen sekä myönteisiä että kielteisiä varauksia.

Vuosien mittaan näkemys on kuitenkin muuttunut huomattavasti myönteisemmäksi. Marja-Leena Vainionpää luonnehti vuonna 1974 Kirjallisuustieteen perusteissa lukuromaania varsin kevyeksi ja tyhjänpäiväiseksi kirjallisuudeksi:

Lukuromaani ei pohdi eikä pyri ongelmallisuuteen, ei tutki elämän tarkoitusta eikä kykene tarjoamaan syvällisiä katsomuksia. Myös kuvaustavassa ja rakenteessa se käyttää yksinkertaisia ja helppoja kaavoja ja pyrkii kielenkäytössä nimensä mukaisesti luettavuuteen.

Huhhuh.

 

Termistä käydään aika ajoin vilkasta keskustelua. Kirjallisuudentutkijatkin ovat ottaneet siihen kantaa, ja esimerkiksi Yrjö Hosiaisluoma Tampereen yliopistosta on huomauttanut sanan sopivan parhaiten markkinoinnin käyttöön. Hän erottaa lukuromaanin kuitenkin viihderomaanista.

”Lukuromaani” on hyvä esimerkki siitä, miten vaikeaa kirjallisuuden lajitteleminen on. Kirjoja luetaan erilaisiin tarpeisiin – samojakin kirjoja. Siinä missä jokin teos on yhden mielestä viihteellinen, toiselle se voi avata uusia ajattelun maailmoja.

Lukuromaaneiksi on kutsuttu muun muassa Eeva Joenpellon, Kjell Westön ja Jane Austenin teoksia. Tuoreimpia esimerkkejä on tosiaan alussa mainittu Fernando Aramburun teos Äidinmaa.

Kritiikin kirjoittaja Outi Hytönen myös erikseen määrittelee lukuromaanin. Hänen mukaansa se on ”aina paksu” eikä sisällä pohdiskelevia jaksoja. Syvällinen, koskettava ja yhteiskunnallisesti merkittävä se kuitenkin voi olla.

Määritelmällisesti on siis kuljettu pitkä matka.

 

Eräässä tuoreessa, aihetta sivuavassa sosiaalisen median keskustelussa lukuromaani tuskastutti keskustelijoita. Eräs totesi:

”Voisi myös sanoa, että jokin on oikein syömäruokaa!”

Nälkäruokaa? Janojuomaa? Katsomiselokuva?

Onhan meillä lehdessäkin omamme: lukujuttu. Näin sanotaan, kun jokin syväluotaava artikkeli on tempaissut lukijan matkaansa ja asiaan on päässyt oikein pureutumaan.

Usein tämän kunniamaininnan saava juttu on kirjoitettu keveällä, luistavalla kynällä, huumoriakaan kaihtamatta.

 

Mikä siis on vastaus alkuperäiseen kysymykseen?

Ei mikään. Kaikki. Mikä tahansa.

Päivän lehti

4.8.2020