Kolumnit

Mitään parempaa tekemistä?

Jos tämä olisi ysiluokan ainekirjoitus – kai sellaisia vielä puserretaan? – jäisi teksti täsmälleen otsikon pituiseksi. Aineen aiheena olisi ollut “Mielipidekirjoittelu – muotoile otsikko itse”.

Tyhjä paperi olisi tietysti viestinyt sitä, ettei kaikesta tarvitse olla mielipidettä eikä kaikkia mielipiteitä tarvitse pukea kirjoituksiksi. Puhumattakaan siitä, että mielipide pitää saada ihan kaikkien luettavaksi.

Opettaja olisi antanut aineesta perustellusti arvosanan hylätty. Kirjoittamattomat sanat eivät edesauta itseilmaisua eivätkä hyvän tekstin tuottamisen oppimista, jotka lienevät ainekirjoituksen keskeisiä tavoitteita.

Ope olisi myös voinut hypätä ulos suomenkielen asiantuntijan roolistaan ja peilata otsikon kolmea sanaa aikojemme tapoihin. Kirkas ajatus on ilmaistu ytimekkäästi, ja puhekielinen muoto vielä alleviivaa sitä. Maailmassa on liikaa huonoja ja keskeneräisiä ajatuksia, jotka eivät ansaitse tulla kirjoitetuksi eivätkä luetuksi.

Jos kukaan ei ole viimeisen 12 tunnin aikana onnistunut ylittämään Helena
Erose
n aiheuttamaa tekstihyökyaaltoa, saa tämänkin kirjoituksen luokitella hihamerkkiblogin “innoittamaksi”. Aalto kerää voimansa juuri näin. Mielipidettä ja kommenttia mielipiteen ja kommentin perään. Uusi käänne – James Hirvisaaren potkut puolueesta – uusi kierros mielipiteitä ja kommentteja.

Tekstivyörylle voi yrittää rakentaa aallonmurtajia, mutta harvoin ne toimivat toivotusti. Varsinkin rajattomassa virtuaalimaailmassa laineet lyövät juuri niin kauan kuin ovat lyödäkseen. Valitettavasti.

Ääniaalloille, paperille ja nettiin loikkimaan päässeet sammakot eivät tule koskaan kuolemaan sukupuuttoon. Toimittajan työnkuvaan kuuluu puheenaiheiden seuraaminen, mutta yksityishenkilönä hän saa olla avoimesti kade niille lajitovereille, jotka elävät kolumnittomassa ja blogittomassa maailmassa.

Riittääkö jokaiselle kirjoitukselle edes lukijaa? Tuskin äitienkään mielenkiinto on niin pohjaton kuin tarjonnan määrä antaa olettaa.

Mielipiteet voivat olla mielenkiintoisia ja rakentavia, ne voivat olla myös paljon muuta. Hihamerkkikirjoituksia, joiden ainoa paikka on lukollinen, satiirihymiöillä päällystetty päiväkirja kirjoituspöydän uumenissa, jos sielläkään.

Rolling Stones-rumpali Charlie Wattsilta kysyttiin taannoin, miksi hän on niin hiljainen mies? Watts vastasi: koska minulla ei ole sanottavaa.

HJK:n 17-vuotias hyökkääjä Joel Pohjanpalo kertoi äskettäin, ettei hän oikeastaan seuraa jalkapalloa, häntä kiinnostaa sen pelaaminen.

Haluan samaan kerhoon Wattsin ja Pohjanpalon kanssa. Sen kerhon jäsenet eivät twiitattaisi jokaisesta pikkuvarpaan nirhaisusta, tapahtui se sitten jalkapallokentällä tai rumpusetin takana. Siinä kerhossa olennaista ei sössittäisi sopimattomilla sanoilla. Sen kerhon opettajajäsen antaisi tyhjästä ainekirjoituspaperista kiitettävän.