Kolumnit

Monipuolisuutta kiitos, Selin!

 

HPK voi tänään lauantaina varmistaa suoran pudotuspelipaikkansa Rinkelinmäellä Lukkoa vastaan. Seitsemäntenä oleva Kärpät on viisi pistettä Kerhon takana sarjataulukossa, kun sarjaa on enää pelaamatta kaksi kierrosta. Vain pieni ihme suistaa enää Pallokerhon näistä kovalla työllä saavutetuista asemista.
 
Nähdäkseni kyse on suuresta ihmeestä sen suhteen, että HPK pelaa SM-liigan runkosarjan sijoista kuusi ja viisi maaliskuussa kaudella 2012-2013. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koko organisaatio on hienosti ja kertakaikkisesti ylittänyt itsensä.
 
Pelaajat ovat saaneet itsestään irti kaiken, ja ylikin. Toimistolla on tehty hommia hartiavoimin. Seuraus on, että Kerhon uskottavuus liigajoukkueena on palannut sekä paikallisella että kansallisella tasolla. Muutaman vuoden rankka korpivaellus on organisaatiolta ohi.
 
 
Kun Pallokerho haki viime kaudella päävalmentajaa epäonnistuneen Harri Rindellin paikalle, kuulutin osaltani, että Ari-Pekka Selin olisi vapaana olevista koutseista paras mahdollinen vaihtoehto. Kauhistelin ääneen, kun kuulin, että Mestiksen Jukureiden Jarno Pikkaraisenkin kanssa neuvoteltiin.
 
Hämeenlinnassa on iät ja ajat ollut HPK:n päävalmentajana nimekkäitä ammattilaisia, kruununjalokivenä tietenkin Jukka Jalonen. Kerhoon on vuosien saatossa muodostunut korkea standardi ja tietty linja sen suhteen, kuka täällä voi ja kuka ei voi toimia päävalmentajana. Lintumäkeläistä taitojääkiekkoa kera inhimillisen johtamisotteen ei voi kuka tahansa koutsata.
 
Olin ennalta varma, että SaiPassa hyvää työtä tehnyt Selin sopisi Pallokerhoon. Nyt, kun Selinin ensimmäinen kausi HPK:ssa alkaa kääntyy loppuun, totean, että osuin varsin oikeaan. Samaan tapaan oikeaan osui myös Kerhon johto, joka Selinin palkkasi.
 
 
En voisi käyttää itsestäni epiteettiä johtava analyytikko, jollen osaisi suoralta kädeltä kaiken suitsutuksen keskelläkin ilmaista, missä asiassa päävalmentaja Selinillä on kuitenkin rutkasti parannettavaa. Minun teki oikein pahaa katsoa viime tiistaina, kun Jukka Rautakorven Tappara kylvetti Selinin Pallokerhoa.
 
Siinä, missä Rautakorven pelaajat ilmineerasivat valtavaa pelirohkeutta, Selinin joukot suorastaan pelkäsivät pelata pahassa alakynnessä. Jos kyseinen peli päättyi faktisesti ottaen 4-1 Tapparalle, sen henkinen voittolukema oli 6-0 kirvesrinnoille.
 
Pelitapojen puolesta Rautakorpi on valmentanut erittäin monipuolisesti Tapparaa. Vastaavasti Selin on vienyt todella yksiulotteista ja -niittistä pelisysteemiä HPK:ssa. Paradoksaalisesti Selinin erittäin yksinkertainen ja vailla variaatioita oleva pelikirja on sekä mahdollistanut Kerhon sensaatiomaisen menestyksen että asettanut menestykselle ylärajan, eräänlaisen lasikaton, jota ei voi ylittää.
 
En hyväksy Pallokerhon vailla ulottuvuuksia olevan pelitavan selitykseksi pelaajamateriaalin tason rajallisuutta. Selin on itse aitiopaikalta nähnyt Jalosen Leijonissa sen, miten heikommalla pelaajamateriaalilla haastetaan vaikkapa taitavampien pelaajien Venäjä. Modernissa suomalaisessa jääkiekkoajattelussa heikomman joukkueen on pidettävä mahdollisimman paljon kiekkoa eikä saa altistaa omia joukkoja jatkuville kaksinkamppailuille vastustajan kanssa, koska niissä tulee auttamatta turpaan.
 
Tätä yhtälöä Selin ei hallitse. Oli karmeaa katsoa, kun HPK ei Tapparaa vastaan hyödyntänyt jok’ikistä saumaa viivytellä kiekon kanssa mahdollisimman kauan oman maalin takana. Selin päinvastoin altisti pelaajansa jatkuvaan irtokiekkokamppailuun Tapparan kanssa eikä siinä voi millään pärjätä paremmalleen.
 
Parhaaseen hoopeekoolaiseen valmennusperinteeseen kuuluu, että peliä osataan pelata ja muokata suhteessa vastustajan vahvuuksiin. Jos Selin ei tätä askelta opi ottamaan viimeistään ensi kaudella, hänet tullaan muistamaan ainoastaan hyvänä mutta ei mitenkään erinomaisena Kerhon päävalmentajana.
 
Ymmärrän toki sen, että on parempi joukkueelle hallita yksi selkeä pelaamisen identiteetti kuin osata puolivillaisesti useampi pelitapa. Mutta modernin valmentamisen taitoon kuuluu se, että pelaamisessa on etenkin hyökkäämisen suhteen useita eri rytmejä. Selinin HPK on yltämässä sensaatioonsa verrattain yksipuolisella hyökkäämisen rytmittämisellä. Mainitsen uudestaan sen, että tällä konstilla päävalmentaja tulee itse asettaneeksi joukkueelleen sen lasikaton, jota se ei voi mitenkään jatkossa ylittää.
 
 
Kerho saattaa kaikesta huolimatta olla kevään musta hevonen. Tosin jos joukkue joutuu, mikä on erittäin epätodennäköistä, säälipleijareihin, sen päivät ovat luetut. Pallokerho kaipaa kipeästi sitä hetken lepoa, jonka pudotuspelien esikarsinnan välttäminen runkosarjan kuudelle parhaalle joukkueelle suo.
 
HPK on ollut poikkeuksetta hyvä, jopa loistava, aina, kun se on saanut vetää hieman happea maajoukkuepelien tauoilla. Tämä johtuu siitä, että Kerhon pelaaminen perustuu niin voimakkaasti luisteluvoimaan. Koska itse pelitapa ei ole briljantti, se vaatii tuekseen kevytjalkaista ja lennokasta luistelua.
 
Näen jo sieluni silmin, miten Pallokerho kiusaa puolivälierissä JYPiä tai etenkin Ässiä. Sen sijaan sitten tulee armotta noutaja, jos vastaan asettuu Tappara. Kaikkineen asetelma on enemmän kuin jännittävä ja mielenkiintoinen näin Hämeenlinnalaisittain.

Asiasanat