Kolumnit

Kolumni: Mummuunistako apu mummun yksinäisyyteen?

Brittilehti The Guardian (29.9.) kertoo kolmesta eronneesta perheenäidistä, jotka löysivät avun yksinäisyyteen lyömällä hynttyyt yhteen. Englannin kielessä tätä sinkkuäitien asumismuotoa kutsutaan sanalla ”mommune”, joka on saatu yhdistämällä äitiä ja kommuunia tarkoittavat sanat ”mom” ja ”commune”.

Suomalainen Anna-lehti (18.10.) vie ajatusta askelen eteenpäin lanseeraamalla uudissanan ”mummuuni”. Mikä mahtava idea! Mikseivät kotona pärjäävät mutta yksinäisyydestä kärsivät vanhukset voisi asua yhdessä kaltaistensa kanssa?

Helpommin sanottu kuin tehty – sillä vanhallakin on oikeus valita asuinkumppaninsa. Osalle vuosikausia itsenäiseen elämään tottuneista ajatus kommuunista voi olla kauhistus, mutta moni voi myös kaivata asuinkumppania.

 

Vanhusten yksinäisyys on yksi aikamme suurista tragedioista. Vanhainkotien ja laitoshoidon alasajo on johtanut tilanteeseen, jossa yhä vanhemmat ja huonokuntoisemmat asuvat kotona ja useimmat heistä vieläpä yksin. Tilastokeskuksen mukaan runsaasta miljoonasta yksin asuvasta suomalaisesta yli 400 000 on täyttänyt 65 vuotta.

Yksin asuminen sinänsä ei ole ongelma, mutta yksinäisyys on. Tarinat yksinäisyyttään itkevistä mummuista ja papoista raastavat sydäntä, eikä todellisia keinoja tilanteen korjaamiseksi tunnu löytyvän.

Ikäihmisten yhteisöasumista on kehitetty ja kokeiltu siellä täällä, mutta idea ei ole saanut kunnolla tuulta siipiensä alle. Ehkä sitä yritetään toteuttaa liian vaikeasti?

Yksinkertaisimmillaan mummuuni voisi olla vanhusten versio opiskelijoiden soluasumisesta tai ikääntyneiden sisarusten yhteinen koti. Tai ehkäpä kaksi lähekkäin asuvaa vanhusta voisivat jakaa osan arjestaan, jos yhdessä asuminen tuntuu vieraalta?

 

Oma 90-vuotias mummuni elää tavallaan mummuunissa vaikka asuu virallisesti yksin. Miltei sokea mutta muuten ikäänsä nähden virkeä mummu pärjää kotona, sillä tuntee asunnosta joka sentin.

Silti esimerkiksi ruuan laittamisesta on tullut näön heiketessä hankalaa. Lähiseudulla asuva jälkikasvu auttaa minkä ehtii, mutta eivät he aivan joka päivä pääse käymään.

Onneksi mummun pari vuotta nuorempi veli asuu vain kivenheiton päässä, yksin hänkin. Joka aamu veli kävelee jo aamuvarhaisella sisarensa luokse kahvinkeittoon ja valmistaa samalla lounaan. Ruuan kypsyessä on aikaa lukea lehti ja porista päivän kuulumiset. Se tehdään kovalla äänellä, sillä veljen kuulo on alkanut heiketä.

Illansuussa veli palailee omalle asunnolleen saunan lämmitykseen – pistäytyäkseen sisaren luo jälleen aamulla. Tässä mummuunissa arki rullaa, sillä toisella pelaa paremmin näkö ja toisella kuulo, eikä kummaltakaan puutu juttuseuraa.