Kolumnit

Nuo kamalat, villit lupiinit

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Vihaan lupiineja. Inhohistoriani ulottuu jo yli 20 vuoden päähän, vaikka ne eivät vielä tuolloin aiheuttaneet nykyisenkaltaista riesaa.

Nyt on toisin. Ajoitpa missä päin Suomea tahansa, vilkkuvat tummanvioletit, violetit ja vaaleanvioletit lupiinit auton ikkunassa yhtenäisenä lupiinipeitteenä. Niitä on lenkkipolun varrella, pellonreunassa, metsässä, järven rannalla. Kaikkialla.

Kun muut taittavat lupiininkukkia maljakkoon, minä taitan niiltä niskat tien varteen. Pidän huolen, etteivät ne tule minun takapihalleni. Kun toiset kehuvat lupiinikasvustoa kauniiksi, minä pyörittelen silmiäni tuhahdellen.

Kun viime viikolla näin Lopella maatilanisännän ajavan lupiineja nurin niittokoneella, hihkaisin ääneen. En olekaan vihani kanssa yksin.

Lupiinit ovat siellä, missä pitäisi olla päivänkakkaroiden, puna-ailakkien, kissankellojen ja mäkitervakoiden.

Juhannuksena sai nähdä vaivaa, että löysi juhannusyöksi seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle.

Lupiini sitoo tehokkaasti typpeä ja muuttaa maaperän ikiomille ketokasveillemme liian reheväksi. Se rohmuaa isolla fyysisellä olemuksellaan elintilaa pienemmiltään. Sen kukat imevät alkuperäislajien pölyttäjiä puoleensa, eikä se maistu päiväperhosten toukille tai aikuisille.

Yksi kasvi sikiää kesässä kuin mielipuoli ja tuottaa tuhansia siemeniä. Se jemmaa siemeniään maaperän siemenpankkiin pahan päivän varalle. Kaiken huipuksi se haisee pahalle.

Vasta nyt, tämän vuoden kesäkuussa lupiini lisättiin Suomen kansalliseen vieraslajiluetteloon. Vasta nyt on herätty kohkaamaan, ettei komealupiinia saa tuoda maahan, kasvattaa tai myydä. Nyt vasta sitä pitäisi torjua.

Jos minulta olisi kysytty, tämä panna olisi pitänyt langettaa vuosia sitten.

Muutama päivä sitten jouduin minäkin nöyrtymään. Siskonpoika keräsi mummolleen kukkakimpun. Kimppuun löytyi puna-apilaa, metsäkurjenpolvea sekä niittyleinikkiä. Pisteeksi iin päälle keräilijä poimi kimppuun tummanvioletin lupiininkukan. Minä pystyin olemaan hiljaa.

Pienestä vaasista mummon pöydällä ei erottunut juuri muuta kuin valtava lupiininkukka. Silti olin hiljaa. Jouduin minäkin taipumaan lupiinin edessä, tämän kerran.