Mika Kojonkosken suunnitelmat herättävät keskustelua.
Kolumnit

Onko Mika Kojonkosken kiinalaisprojektissa mitään järkeä? – ”Valtavan pitkä matka”

Mika Kojonkoski adjutantteineen yrittää tempuista vaikeinta – luotsata kiinalaisista noviiseista mäkihypyn olympiaurheilijoita. Onko projektissa mitään järkeä, pohtii mäkihyppyasiantuntija Tuomas Virtanen.

Mika Kojonkosken johtama projekti kiinalaisen mäkihypyn kehittämiseksi on herättänyt paljon huomiota julkisuudessa.

Kojonkosken tarkoituksena olisi koulia 24:stä Kuopioon saapuneesta hyppääjästä Kiinalle mäkihyppymaajoukkueurheilijoita vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisiin.

Urheilullisesti Kojonkosken ryhmän tilanne on yhtä aikaa sekä erittäin haastava että mielenkiintoinen. Moni voisi kuvitella, että Kiinassa asuu niin paljon ihmisiä, että isosta otannasta voisi löytyä poikkeuksellisia yli-ihmisiä; lahjakkuuksia, joista joku voisi oikeasti kehittyä vielä vanhemmalla iällä, ilman aiempaa lajitaustaa mäkihypyn olympiaurheilijaksi.

Tilanne on kuitenkin nyt se, että muutaman kymmenen urheilijan ryhmällä ei ole aiempaa lajitaustaa talvilajeista, vaan ryhmä on koottu muissa lajeissa aiemmin menestyneistä urheilijoista. Urheilijat ovat lähtökohtaisesti 15–16-vuotiaita, joten ensimmäinen haaste tulee jo siinä, miten he sopeutuvat peruselementtiin lumeen ja jäähän, joka kanssakilpailijoille on tullut tutuksi jo kymmenkunta ikävuotta aiemmin.

 

Mäkihypyn kehityspolku aloittelijasta ammattilaiseen voidaan jakaa useaan eri kehitysvaiheeseen.

Karkeasti arvioituna motorisen kehittymisen herkkyyskausi on noin ikävuosina 6–12. Silloin on tärkeää oppia lajin kannalta tärkeät fyysiset ja motoriset perustaidot. Silloin opetellaan aluksi hiihtämään, ja ehkä laskettelemaan. Ylipäätään totutellaan vauhtiin, kehon ja välineiden hallintaan lumella. Fyysisesti kehitetään muun muassa liikkuvuutta, nopeutta ja kimmoisuutta.

Lajitaitavuuden merkitys korostuu normaalisti tuon aikajanan loppupäässä. Huipulle tähtäävän 11–12-vuotiaan mäkihyppääjän tulisi olla perustaidoiltaan jo sen verran hyvä, että urheilija pystyy säännöllisesti harjoittelemaan HS 40–HS 70 metrin mäissä. Moni sittemmin aikuismenestystäkin niittänyt urheilija on hypännyt jopa suurmäestä tuossa iässä. Esimerkiksi projektissa mukana oleva Kuopion Janne Happonen hyppäsi aikanaan vasta 9-vuotiaana Rukan suurmäestä.

 

Lajitaidon herkkyyskaudesta puhutaan yleisesti poikien osalta ikävuosina 12–14. Silloin lajitaidot tulisi hioa perustuksiltaan lähelle sitä tekniikkaa, jota vielä aikuisenakin edustetaan. Herkkyyskausi johtuu siitä, että lajin perustaidot ovat jo olemassa, joten niitä voidaan jalostaa, kehon mittasuhteet muuttuvat vähiten juuri ennen kasvupyrähdystä, joten hypyn tekniikkaa voidaan vakioida riittävän kovalle tasolle. Myös hyppymäärien tulee olla valtavat, jopa 1500 lajisuoritusta vuodessa.

Joten kun nyt ajatellaan kiinalaisia, heillä on jäänyt karkeasti arvioituna 10 ensimmäistä lajin tärkeää vuotta kokonaan väliin. Miten ihmeessä mäkihypyn kaltaisessa lajissa kukaan voi hypätä pystymetsästä kelkkaan, jossa muut ovat olleet jo ”iäisyyden”?

Muut maailman nuoret hyppääjät alkavat kehittää lajin fyysisiä ominaisuuksia kohti aikuistason vaatimuksia siinä vaiheessa, kun kiinalaiset ihmettelevät mitä on lumi.

 

Mikä sitten on realismia Kojonkosken vetämässä Kiina-projektissa?

Jos, ja kun, joukossa on sinällään yleisesti lahjakkaita urheilijoita, kehitys voi alkuun ollakin nopeampaa mitä joillain muilla samanikäisillä olisi. On mahdollista, että ensimmäisen vuoden aikana joku sieltä kehittyykin sille tasolle, että voi turvallisesti hypätä 30–40 metrin mäestä. En yllättyisi vaikka kahden vuoden jälkeen joku hyppäisi jo Puijon toiseksi suurimmasta mäestä (HS 100).

Mutta kyseessä on vasta hyppääminen sieltä alas turvallisesti, ei se kerro kuinka lajitaitavia urheilijat ovat. Siitä on valtavan pitkä matka oikeasti maailmanluokan mäkitekniikkaan.

Projekti on äärimmäisen haastava jo siksikin, että välissä on kielimuuri, joten lajin terminologia pitää opetella ensimmäiseksi. Vähän meinaa naurattaa, kun kiinalaiselle 16-vuotiaalle urheilijalle kerrotaan englanniksi, että painot menivät vauhtimäen kaarteella jalkapohjan alla vähän varpaille.

 

Välilliset hyödyt ovat toki mittavat. Kuopion kaupunki saa huikeaa näkyvyyttä, joka lisännee matkailuturismia. Puijon mäkien käyttöaste nousee, joten tuskinpa Savon suunnalla enää mietitään mäkien purkamista.

Yhtä kaikki. Jos joku Kojonkosken ryhmäläisistä hyppää vuoden 2022 olympialaisten suurmäen karsinnassakaan, on se jo sinällään valtava menestys projektille. Mäkihyppy on kuitenkin huippu-urheilua, joten pidetään realismi mukana.

Tuomas Virtanen

Kirjoittaja on työskennellyt urheilutoimittajana ja mäkihyppyvalmentajana.

Tuoreimpia artikkeleita