Kolumnit

Onko pakko, kun ei ole kivaa? Koronatoimien keskellä vaikeinta on tajuta, että mukavuuteni on pieni uhri

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Nyt ei ole kyse minusta. Olen joutunut tätä toistamaan itselleni viime päivinä hävettävän monta kertaa.

Eduskunta aikoo tänään keskiviikkona käsitellä poikkeusoloihin tarkoitetun valmiuslain käyttöönoton, kuten hallitus yhdessä tasavallan presidentin kanssa alkuviikosta ilmoittivat. Syy on koronaviruksen ehkäiseminen. Toimet ovat historiallisen mittavat.

Pään sisällä nousee ajatus, että rajoitukset ovat peräti yliampuvat. Koronavirus kun on tällaiselle perusterveelle kolmekymppiselle varsin näkymätön vihollinen.

On väkisin pohtinut, minkä ihmeen takia kaikki pitää perua kaikki, sulkea kaikki ja loput kieltää, jos koronan oireet vastaavat valtaosalle tavallista influenssaa.

 

Ensireaktio onkin, että entä minä: minä ja minun lomamatkani, minun lapseni ja minun lääkevarantoni, vessapaperini ja säilykepurkkini.

Kun ei ole minulla nyt niin kovinkaan kivaa tai rentoa.

Ei vain auta katsella omaa napaa. Se tässä on kaikkein vaikeinta.

 


”Kun ei ole minulla nyt niin kovinkaan kivaa tai rentoa.”


 

Ministerit painottivat maanantain tiedotustilaisuudessa, että kyse on varsinkin ikääntyneen väestön suojelemisesta koronavirukselta. He ovat riskiryhmää. Ryhmä on oikeastaan vähättelevä termi, kun katsoo lukuja.

Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Suomen 5,5 miljoonan väestöstä yli 840 000 on vähintään 70-vuotiaita.

Määrä vastaa 15 prosenttia kaikista suomalaisista. Riskiväestön osuus kasvaa, kun päälle otetaan erilaisista perussairauksista kärsivät.

 

Koronavirukseen sairastuneet eivät ole taudin ainoat uhrit. Poikkeusolojen aiheuttamat talousvaikutukset ovat aivan valtavat erityisesti pienyrityksille, itsensä työllistäjille, tapahtumajärjestäjille ja koko palvelualalle.

Kuulostaa lässytykseltä valittaa perutusta risteilystä, kun toiset taistelevat oman ja perheensä toimeentulon puolesta.

Viisainta olisi nyt leveän keskiluokan ulottaa katsetta omia sormia kauemmas. Kannattaako perutusta konsertista vaatia rahoja takaisin? Olisiko järkevää käydä lähipaikassa lounaalla eväiden sijaan tai ostaa vaikka lahjakortteja etukäteen?

Vaikeaa se on, mutta on vain purtava huulta ja auttaa muita millä tahansa järkevällä tavalla. Parhaassa tapauksessa tässä voi itsekin oppia jotain.