Kolumnit

Onko selittämätön epävarmuus syy lapsettomuuteen?

Kuva: Jarno Pellinen
Kuva: Jarno Pellinen

Tällä viikolla Tilastokeskus julkaisi uusimmat syntyvyysluvut, joiden mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun odotettua nopeammin.

Kuluvan vuoden tahdilla suomalaiset naiset synnyttäisivät elämänsä aikana keskimäärin 1,32–1,34 lasta.

Synnytysten määrä on romahtanut parissa vuodessa, ja kaikki ovat ymmällään syistä. Voin itsekin vain arvailla niitä.

 

Lopulta kyse on naisten päätöksistä. Kaikki eivät voi saada lasta, vaikka haluaisivat. Moni jättää kuitenkin vanhemmuuden väliin vapaaehtoisesti.

Olen kahden lapsen isänä miettinyt, miksi lapsia ei haluta Suomeen. Suomalaiset ovat verrattain korkeasti koulutettuja ja älykkäitä. Luulen, että tieto lisää tuskaa.

Suurin osa meistä on maailman menosta sen verran hyvin kartalla, että ajatus omasta lapsesta 80 vuoden iässä todistamassa uuden vuosisadan vaihtumista epävarmuuden synkässä sumussa ei ole houkutteleva ajatus.

Ilmastonmuutoksen koko kuvasta on vasta aavistus. Ydinaseista emme päässeet koskaan eroon. Tekoäly voi pelastaa tai tuhota kaiken.

Samalla oma arkikin voi olla ahdistavaa työelämän kiireissä tai toimettomuuden loputtoman pitkissä päivissä, itsensä etsimisen ja ihmissuhteiden solmuissa. Silloin ei ole näkymiä lapsen kasvattamiseen.

Yhteistä näille kaikille ongelmille on jokin sekasotkuisuus. Ei tiedä oikein, mistä nurkasta sitä lähtisi purkamaan. Ei yksilöllä lopulta ole mitään keinoja saada takuuta, että kaikki menee hyvin.

 

Olen varovainen optimisti. Luotan nimittäin ihmisten kykyyn ja pakkoon tehdä yhteistyötä, kuinka sen nyt ilmaisee.

Tarve tehdä yhteistyötä perustuu siihen, että jokainen ajattelee loppujen lopuksi itseään. Yhteistyöllä voi saavuttaa kuitenkin enemmän etua itselleen kuin yksin.

Minä käyn töissä ja kirjoitan uutisia. Uutisista maksavat ihmiset, jotka tarvitsevat tietoa maailmasta. Mediatalo maksaa minulle palkkaa, jotta jatkan uutisten kirjoittamista. Kaikkia osapuolia houkuttaa yhteistyön helppous.

Paitsi että välillä työtovereita irtisanotaan ja joskus tulee oma vuoro.

 

Yhteistyön tarve pätee kuitenkin myös kansainväliseen politiikkaan. Jokainen populisti tai diktaattori joutuu vallankahvassa pelkäämään oman asemansa puolesta ja sopimaan asioista yhdessä muiden maiden johtajien kanssa.

Siksi uskon, että pystymme ratkomaan ongelmat. Käsittämättömän hidasta se toki on.

Tärkeintä on kuitenkin ratkaisevien virheiden välttäminen. Tarkoitan esimerkiksi suursotaa tai laajaa ihmisoikeuksista ja vapauksista tinkimistä. Hitaus ei ole ongelma, kunhan suunta on oikea.

 

Voin tietysti olla väärässä optimismissani. Siksi ymmärrän heitä, jotka päättävät olla tuomatta lapsia maailmaan.