Kolumnit

Päätin antaa äänikirjoille mahdollisuuden – enkä pettynyt

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Purskahdan nauruun täydessä lähiliikenteen junassa. Vastapäätä istuva matkustaja katsoo minua ensin hämmentyneenä, sitten tuomitsevasti. Moni muukin pälyilee suuntaani yrittäen löytää syyn äkilliselle tunteenpurkaukselleni.

Naurunaiheeni ei kuitenkaan ollut yksikään kanssamatkustajistani, vaan terävä huomio äänikirjassa, jota parhaillaan kuuntelin.

 

Äänikirjat ovat kasvattaneet suositaan viime aikoina roimasti. Allekirjoittaneelle ne ovat tänä kesänä osoittautuneet täydelliseksi keinoksi paeta kiireistä arkea.

Rohkenin kokeilemaan äänikirjan kuuntelemista ensimmäistä kertaa vasta noin kuukausi sitten, mutta innostuin niistä niin, että olen siitä lähtien kuunnellut viikoittain useamman kirjan. Opukset ovat olleet parhaimmillaan noin 20-tuntisia eli monisataasivuisia tiiliskiviä.

Työmatkojen täytteeksi suunnittelemani ajanviete on levinnyt arkeani värittäväksi tasaiseksi äänimatoksi, joka piristää niin kaupassa asiointia kuin tiskaamistakin.

 

Olin pitkään varuillani äänikirjojen suhteen – niissä edettäisiin varmasti aivan liian nopeasti, lukija kiirehtisi kauniiden lauseiden läpi sellaisella tahdilla että yhtä virkettä vielä makustellessani menettäisin varmasti seuraavassa kerrottavan tärkeän pointin.

Myönnän että ajoittain näin on käynytkin. Huomion kiinnittyessä johonkin yksityiskohtaan minun on useamman kerran tehnyt mieli painaa pause-nappia ja kirjoittaa puhelimen muistiinpanoihin ajatus tai toinen. Joskus olen näin tehnytkin, mutta suurimmaksi osaksi olen kuitenkin antanut lukijan viedä tarinaa eteenpäin omalla tahdillaan.

Olen jatkuvasti yllättynyt eri äänikirjojen lukijoiden mukaansatempaavasta tavasta eläytyä tekstiin. Strategisia taukoja osataan pitää oikeissa kohdissa, kun taas toisissa päähenkilön tajunnanvirtaa kuvaileva teksti kuiskataan kuuntelijan korviin juoksevana sanojen virtana – kuin olisi itse ajatellut kirjojen sivuille ikuistetut sanat.

Uusille kokemuksille kannattaa antaa mahdollisuus, sillä usein voi yllättyä positiivisesti. Eikä tämän tarvitse tarkoittaa vanhoista tavoista luopumista.

Pimenevinä syysiltoina aion yhä kääriytyä sohvan nurkkaan kovakantisen kirjan kanssa, mutta bussissa tai junassa istuessani tulen luultavasti valitsemaan äänikirjan.