Kolumnit

Pakina: Ajoin taas viime yönä sumussa koulun ohi

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Tiedän, että tämä on unta: etsin taas koti-kirkonkylän kamalan ison ja luotaantyöntävän koulurakennuksen uumenista, loppumattomien käytävien varrelta sitä oikeaa luokkaa, johon minun piti mennä aamulla kello kahdeksaksi. Sitä, missä kaikki muut jo ovat.

Olen pahasti myöhässä. Haistan käytävän (aivan liian) tutun hajun, mutta luokka ei vaan löydy. Näkyy vain sumeita vieraita hahmoja ja puoliavoimien ovien takaa kuuluu epämääräisiä ääniä.

Olen jäänyt joukosta, kutistunut, pudonnut kuiluun, josta ei pääse millään ylös.

Tiedän, että tämä on unta, mutta minun on pakko jatkaa vielä vähän matkaa, kunnes putoan hereille.

Syksyisin se aina iskee. Koulukammo. Se on sukua pimeän pelolle, mutta ei ole silti ollenkaan sama. Aina kun puhutaan kouluista, olen loppumattoman kiitollinen, ettei sinne tarvitse enää mennä ensimmäisenäkään aamuna. Ei ikinä.

Juice runoili, että käy pimeys päälle lailla pommikonelaivueen, mutta minun syksyinen pimeyteni on pienempi, se on korkeintaan yksittäinen ja harmittoman siviilimallinen, ilmassa vähän hoippuva Cessna.

Joskus, jos myöhästyn töistä, saatan sanoa, että anteeksi, kun myöhästyin: ajoin sumussa koulun ohi.

Selitykseni perustuu vankasti tositapahtumiin, mutta ei sitä kukaan ymmärrä, että joku on joskus jossakin todella voinut, mutta ei tarvitse ymmärtää, kun ei usein muutenkaan. Ymmärrys on äärimmäisen hupeneva luonnonvara näinä aikoina.

Aamusumusta on vain vähän matkaa aivosumuun, siihen, etteivät aivot enää jaksa, eivät ainakaan uusia virikkeitä. Siten ei tarvitse oikeastaan edes ihmetellä, että alitajunta palaa mieluiten jonnekin vanhaan, poimii sieltä täältä asioita mielivaltaiseen tapaan ja lopputulos on käsittämättömän oloinen kaaos, mutta vain sen oloinen.

Ehkä se on sittenkin kosteus ja mädäntyvien lehtien haju, joka vie uudelleen sinne kiviselle ja kaikuvalle käytävälle.

Melkein kaikkihan täällä on vain aistien viemää ja täydellisten ja epätäydellisten väärintulkintojen summaa.

Selvennyksenä: viihdyin hyvin koulussa ja olin hiljainen takapulpetin poika, jolla ei ollut koskaan mitään erityisiä ongelmia. Keskitasoisuus ei ole keskinkertaisuutta vaan paljon enemmän, luulen ja yritän avata varmalla otteella oven lokakuuhun.