Kolumnit

Pakina: Ei tullut opettajaa, ei poliisia, ei edes urheilutoimittajaa

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Sedät ja tädit kysyvät taas ylioppilasjuhlissa: joko sinulla on opiskelupaikka ja mikä sinusta opiskelujen jälkeen oikeasti tulee, sydänkirurgi vai tuotantotalouden diplomi-insinööri?

Tasan 40 vuotta sitten minultakin kysyttiin. Lopullista vastausta kysymyksen toiseen osaan en tiedä vieläkään.

Pieleenhän ne ensimmäiset pääsykokeet menivät. Syynä oli heikko valmistautuminen ja raskas työ rakennusmaalarina. Oli jo hyvä suoritus, että löysin Tampereella pääsykoepaikalle.

Seuraaviin kokeisiin valmistautumista haittasi armeija, jonka vapaa-aikoina oli kaikkea muuta tekemistä – ja taas ne pääsykoekirjat jäivät.

Armeijan jälkeen minut revittiin töihin, koska ylioppilaat ja reservin vänrikit olivat maaseudulla haluttuja sijaisopettajia.

Mitään en opetustyöstä tiennyt, mutta niin vaan opetin lähes lukutaidottomia alakoulun päättäviä poikia vähän ennen kevätjuhlia lukemaan, mikä on toivottavasti kantanut hedelmää heidän elämässään.

Vieläkin arvostan kansankynttilät korkealle. Olette kansakunnan horjumatonta kivijalkaa ja tyhmyydentorjunnan iskurityöläisiä.

Olin ihan vähällä jäädä opettajan tielle, mutta sitten alkoi mielessä kangastella uudelleen toimittajan ammatti.

Alan kansanopistolinjalle päästyäni silloinen opettajani, sittemmin tiedotusopin professori Heikki Luostarinen sanoi, että “Rauno, tulee sinusta toimittaja, mutta korkeintaan urheilutoimittaja.” (Ei muuten ikinä tullut.) Panin kuitenkin varulta paperit poliisikouluunkin.

Pääsin töihin sanomalehti Ilkkaan. Olin hakemassa harjoittelun jälkeen vakituista paikkaa, kun toimituspäällikkö Martti Manne Kaakinen jyrähti: “Menet yliopistoon, muuten kadut täällä toimituksessa asiaa katkerana lopun ikääsi.”

Kiitos Manne sinne pilvien päälle. Joskus on jonkun annettava nuorelle selvät suuntaviivat. Luin Allardt & Littusen ja muut pääsykoekirjat. Yliopisto- ja etenkin ylioppilaskuntavuosista tulivat elämäni parhaat.

Opiskelemaan ja töihinkin ehtii, mutta muistakaa nuoret myös elää unelmaanne ja ihan tavallista, välillä tylsääkin arkea.

Nuoruus on häivähtävän lyhyt hetki elämästä. Riemuitkaa siitä juuri tänään! Se saattaa muuten livahtaa salakavalasti ohi.

Kysykää uteliailta sukulaisiltanne vastakysymys: toteutuivatko heidän unelmansa?