Kolumnit

Pakina: Hautasin epäluuloni ja sukelsin kirpputorien Suomeen

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Vielä joitakin vuosia sitten kiersin kaikki kirpputorit – mahdollisimman kaukaa. 1990-luvun laman ja silloisen kirpputoribuumin jäljiltä olen pitänyt kirppareita lähinnä ankeina maailmanlopun kaatopaikkoina, joissa on tarjolla loppuun käytettyä roinaa ja kaikkea sekalaista turhuutta. Nyt ajattelen toisin.

Vuoden kestänyt lasiharrastukseni on mullistanut mielenlaatuni: jos saavun satunnaisella kesämatkalla uudelle paikkakunnalle, etsin ensimmäiseksi paikallisen osto- ja myyntiliikkeen, tai sitä useammin kirpputorin.

Joutsassa ajoin möykkyistä metsätietä pitkän pätkän ja sen päästä löytyi maalaistalon navetan ylinen, jossa odottivat ottajaansa Kaj Franckin ohuen ohuet Viola-lasit ja riihimäkeläisen Kumelan lasitehtaan Rypälemalja, lähes pilkkahintaan vieläpä.

Riihimäki ja Nuutajärvi ovat lasiharrastajan ykköspaikat Suomessa. Molemmissa on hekumallista tarjontaa, ja kun harrastukseen on uponnut, ei enää tarvitse yrittääkään saada päätä pinnalle, ei edes nenää. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta pitääkö kaikessa aina niin olla. Vielä kun Suomen lasipääkaupungissa Iittalassakin olisi säännöllistä vanhan lasin myyntiä.

Netin myyntipalstoille viittaan enimmäkseen kintaalla. Vain Helena Tynellin Aurinkopullon ja pari muuta harvoin tarjolla olevaa lasiesinettä olen hakenut suoraan myyjien kotoa jatkuvasti karttuvaan yksityiseen ”Hätilän lasimuseooni”.

Asioin mieluiten hyvin järjestetyillä kirpputoreilla, eikä niihin ole tosiaankaan pitkä matka tästä Vanajantien konttoristamme.

Kirpputorit yhdistetään yhä usein taloustaantumaan eli huonoihin aikoihin. Uusin buumi ei liity kuitenkaan niinkään lamaan, vaan ihmiset ovat vain aidosti oivaltaneet, että tarpeettomasta tavarasta on hyvä päästä eroon. Ostava asiakaskunta on laajentunut ja pitää sisällään aivan kaikenlaista väkeä. Yrittäjät ovat yrittäjiä siinä kuin muutkin.

Hämeenlinnan uusimmalla kirpparilla homma lähti viime viikonloppuna ihan lapasesta. Niin taisi käydä monilla muillakin.

Liiketila on hieno! Suunnistin nenäni eli vaistoni ohjaamana suoraan loistavien lasiesineiden luo. Parhaat korjasin ruuhkan keskeltä tärisevin käsin parempaan talteen: toikkaa, aladinia, okkolinia, stilliä ja sokerina pohjalla Humppilan hienoa helanderia, köyhän pojan gunnel nymania.

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic