Kolumnit

Pakina: Inhoan kaalinhajua ja syön punaista lihaa

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Kaikista maailman kauhistuksista inhoan eniten isossa kattilassa liedellä keittymässä olevan kaalinpään syksyistä, kaikkialle tunkevaa lemua eli löyhkää.

Lapsuuskodissani kaali oli herkku, josta tehtiin monenmoista hyvää ja terveellistä syötävää. Aikaansa edellä ollutta lähiruokaakin se oli, kaalipalstalle ei ollut keittiöstä kovin monen kymmenen metrin matka.

Kaalinpäävuosieni jäljiltä en edelleenkään syö kaalia. Se saa vatsani vääntymään ja muutun käveleväksi ympäristöongelmaksi. Olen kyllä maistanut, kun sanovat niitä niin hyviksi: työpaikkaravintolamme torstainakin tarjolla ollutta kaalilaatikkoa ja sisäänvetoruokaa eli kaalikääryleitä.

Syön sitä vastoin mielelläni lihaa, koska liharuoka kohtuullisessa määrin nautittuna sopii minulle. Kasvisruoka puolestaan ei. Pihvillä jaksan pisimmälle.

Sairastaessani sietämätöntä tulehduksellista suolistosairautta kokeilin tuskissani myös terveellisenä pidettyä kasvisruokaa. Menin vieläkin huonompaan kuntoon.

Ylioppilaskunnan opiskelijaravintolat ilmoittivat Helsingissä lopettavansa naudanlihan käytön. Eihän se nyt mikään maailmanlopun asia ole. Opiskelijat, tulevaisuuden airuet, viitoittavat tietä. Johan tonnikalakin on vastuullisesti pyydettyä.

Ei sekään ole kummallista, että karjatalouden kasvihuonepäästöistä on syntynyt yliampuvia käsityksiä. Niin paljon märehtijöiden metaanista ja sademetsien hakkaamisesta lihakarjan tieltä on kohuttu, ettei millään tahdota uskoa hyvää uutista: suomalainen Mansikki ei ole syyllinen ilmastokatastrofiin sen paremmin kuin rivakasti nurmirehulla kasvava rehvakas sonnikaan.

Kotimaista vastuullista ja ympäristön huomioon ottavaa naudanlihantuotantoa puolustavassa kampanjassa jotkut lupaavat syödä päivittäin lihaa. Kohtuus on kuitenkin hyvä muistaa ehdottomuudessaan myös näiden 100-prosenttisten lihapoikien. Pihvi päivässä tulppaa tehokkaasti kenen tahansa ruuansulatuksen.

Ongelma ravintokeskeisessä elämäntavassamme tuntuisi olevan se, että ruokaa – ja etenkin vaihtoehtoja eli valikoimaa – on runsauden markkinoilla ihan liikaa. Tavallisinta on usein kaupasta vaikeinta löytää.

Kunnon nälkä tekisi välillä itse kullekin ruokakylläisyydessä elävälle ähkyiselle hyvää. Maistuisivat kummasti myös vanhanaikaiset keitetyt perunat ja ruskea kastike.