Kolumnit

Pakina: Jokisen Jouko, et ole yksin

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Koillismaan tähtikirkas taivas oli sinä iltana tavanomaistakin kiehtovampi.

Autuaallisen ajatuksettoman eli talvilomaisen tilani katkaisi kirkas valopallo, joka ilmestyi hetkeksi häviten sitten pian puiden taakse. Hetken päästä sama hämmästys toistui muutamien sekuntien ajan.

Mieleeni välähti muistikuva vuosien takaa lähes samalta paikalta, vain muutaman sadan metrin päästä lähempää Iijokea. Silloin näin kaksi rinnakkaista pallonmuotoista valoilmiötä.

Nämä olivat niitä ehdottoman aitoja ja oikeita Pudasjärven ufoja.

Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen kertoi omasta vastaavasta havainnostaan Aamulehden syntymäpäivähaastattelussa (AL 15.3.) Ymmärrän häntä täydellisesti.

Joukon näkemät valoilmiöt olivat soikeita valopalloja kymmenisen vuotta sitten vappuna Helsingin Länsi-Pakilassa.

Päätoimittajatason ufo-avautumisesta on noussut jonkinmoinen kohu.

Kansallisen yleisradioyhtiömme uutis- ja ajankohtaistoimintaa johtaa mies, joka näkee ufoja, ilmeisesti etenkin vappuisin.

On pelkästään erinomaista, että päätoimittajan nahka kestää jopa itseensä kohdistuvan huumorin ja hän sanoo asiat avoimesti ja rehellisesti.

Paljon epäilyttävämpää olisi, jos luotettava journalisti ja entinen aktiivikuulantyöntäjä vaikenisi näkemästään, sensuroisi omat silmänsä ja ajattelisi, että tässä on vaakalaudalla yhtiön uskottavuus – ja päällehän tulee tietysti skeptikkojen hapan täysilaidallinen.

Toisin kuin Joukon, minun kokemukseni ei ole millään muotoa uutinen. Ufojahan on nähty Pudasjärvellä, etenkin Syötteen takamailla jo 1960- ja 1970-luvuilla. Se oli oman aikansa sensaatio ja kansanhuvitus.

Tiedän, että näin tunnistamattoman lentävän – en ehkä esinettä, mutta jonkinlaisen kohteen kuitenkin. Tämä kaikki ei tietenkään tarkoita, että uskoisin ufoihin ja humanoideihin tai Joukokaan uskoisi. Se on ihan eri maailman asia.

Sitä vastoin uskon ikuiseen ihmettelyyn – hyviin ja niitä parempiin selityksiin, mutta myös avoimina pysyviin kysymyksiin. Ei kaikkea onneksi tarvitsekaan tietää.

Nuuskamuikkusen eli Tove Janssonin sanoin: “Minä en usko ennen kuin näen. Mutta jos näen, uskon – oli se miten päätöntä tahansa.”