Kolumnit

Juudas peilissämme

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Tämä on tarina suomalaisesta miehestä. Kutsutaan häntä vaikka Jeesukseksi eli kavereiden kesken Jesseksi.

Nimet, hahmot ja tapahtumat on keksitty, kuten nykyään on tapana, luonnollisesti viattomien uhrien suojelemiseksi.

Kun Jesse oli lapsi, äiti vakuutti hänen ainutlaatuisuuttaan.

Eihän siinä mitään pahaa, koska hyväähän äidit vain ja aina.

 

Keksitty hahmomme Jesse teki aina parhaansa, mitä se sitten tarkoittikin, kasvoi mieheksi. Luuli ainakin ja kuvitteli itselleen ihanteellisen elämän.

Usein oli kuitenkin helpointa olla vain ja antaa asioiden mennä.

Isot valinnat saattoi välttää tai ainakin siirtää. Niiden edessä Jesse joutui ottamaan vastuuta jossakin vaiheessa myös muista. Se oli aina vaikeinta. Vastuun ottaminen. Miten ymmärtää muita, tunteita tai reaktioita, jos ei itseäänkään.

Jesse huomasi, että elämä on siitä kummallinen paikka, että täällä on muitakin.

Siitä ei ollut lapsena puhetta, kun vain kaikessa Jesse ja sitten vielä sen jälkeenkin. Jesse eli Jeesus, keksitty henkilö.

Äiti, sanotaan vaikka Maria, oli kuollut ja haudattu jo aikoja sitten pois. Jessellä ei ollut enää edes kaipausta, vain nimetön tyhjä kohta, puhelinnumero, jota ei ollut.

Tyhjä kohta oli huudettu monta kertaa täyteen, huuhdeltukin. Sitten oli tullut jo unohdus. Elämän ohituskaista veti.

 

Jesse oli oppinut selittämään elämäänsä, senkin, ettei osannut sitä selittää. Täydestä meni sekin.

Hyvät, jaetut hetket olivat Jesselle vaikeita. Ne hän melkein aina rikkoi palasiksi, koska ne olisivat olleet jakamista, jota hän ei osannut, ei vaikka oli yrittävinään.

Kuilun reunalla oli aina joku, joka piti työntää syvyyteen, unohtaa. Uudestaan ja uudestaan.

Joka kerta Jessemme yritti tässä painajaisessaan viime hetkellä ojentaa käden, auttaa, mutta ei osannut edes itseään.

Eräänä kiirastorstain aamuna Jesse katsoi peiliin. Eilen. Siellä olivat toiset, tutut, kasvot, Juudaksen.

Uskon itseensä ja vähän elämäänkin menettäneellä Jessellämme, sillä kuvitellulla, on parin päivän ja yön päästä pääsiäinen.

Miten tästä pitkästä perjantaista pääsee eteenpäin – kenties kohti itselle annetun vapahduksen aamua. Tunnustaa itsensäkin kavaltanut Juudas itsessämme. Ilman ristiinnaulitsemista.