Kolumnit

Pakina: Kiivetään kerralla siihen korkeimpaan petäjään

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Ensimmäinen polkupyörämatka yksin kirkonkylälle oli siihenastisen elämäni jännittävin kokemus. Olin elänyt kodin ja maalaiskansakoulun lähimaastossa, pellon laidassa, metsässä ja kotijärvellä.

Olen yhä samalla matkalla täällä jossakin, enkä tiedä, mihin päädyn.

Olen katsellut suomalaisen maaseudun hylättyjä taloja ja kuihtuneita kyliä. Kiinteistöt, joihin joku joskus latasi elämänsä ja unelmansa, ovat menettäneet arvonsa.

Nyt kuitenkin ennakoidaan, että maaltapako on kääntymässä, kun väki kammoaa koronan kaltaisia kurimuksia.

On jo korkea aika ymmärtää, että kaunein kukka ei kuki ruuhkissa ja tungoksessa. Maaseudulla on tilaa hengittää.

Kun Suomi putos puusta kaikki kävi äkkiä (Ismo Alanko 1990). Kiivetään siis vihdoin takaisin ja kerralla siihen hämäläisen linnavuoren korkeimpaan petäjään.

Jospa hidas Häme olisi kerrankin hereillä: ei sitä maaseutua tarvitse kaukaa hakea.

Hämeessä asut kuin herrankukkarossa, mutta et missään jumalanselän takana. Sitä paitsi monin paikoin hengen ja ruumiin turvana on keskiaikainen kivikirkko.

Maaseudun uusi nousu on kaunis ajatus, mutta perustuu valitettavasti ainakin osittain mielikuviin ja realismin puutteeseen.

Vaikka olen ikuinen epärealisti ja maalaisromantikko, epäilen silti: Pötkiikö urbaani Suomi pakoon piilopirtteihinsä?

Elämä on siellä missä työ, opiskelu, läheiset ja harrastukset, kokonainen paletti. Ei sitä kerralla ja kipuilematta vaihdeta.

Työ- ja opiskelupaikat pysyvät toistaiseksi valtaosin siellä missä ovat. Duunari ei voi tehdä etänä. Ilman leipäpuuta (puuta!) on maallemuutosta paha haaveilla.

Mukavuudenhalu pitää kaupungeissa niitäkin, joilla on hilloa kahteen asuinpaikkaan, uuteen hybridi-Volvoon tai ihan liian isoon Audiin. Kun on tottunut siihen, että kaikki on lähellä, 30 kilometrin kauppamatka voi tuntua äkkiseltään pitkähköltä.

Korven keskellä voi elellä muutaman viikon, mutta lopulta on tylsää, pimeää ja kuusikossa hyttysiä. Pihakaivoon, pikkulaan ja maakellariin ei jaksetakaan olla tyytyväisiä. Kovin kauas ei haluta lähteä lääkäriinkään. Kuka tinkii vaatimustasostaan? Lopulta ei kukaan.

Jos joku tulee kokonaisen viikon toimeen ilman juoksevaa vettä ja langatonta nettiä, on kysymys Selviytyjistä, ei tosielämästä.

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic