Kolumnit

Pakina: Maailman luonnollisimmasta on tehty kummallisin

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Taas joku kehtaa olla Suomen suvessa, siellä jossakin tuhansien ja taas tuhansien kesämökkien tanhuvilla – törkeästi ja häpeämättömästi alasti eli ilman sitä kuuluisaa rihman kiertämää.

Sehän on suorastaan pöyristyttävää tietää tässä, kun kirjoittelen tätä häveliäästi housut jalassa. Työpaikalla kun olen.

Vuoden kuvatuin kesätapahtuma oli kolme viikkoa sitten pienessä Vesijaon kylässä Padasjoella. Siellä kun aina juhannuksen alla järjestetään maankuulu Nakukymppi.

Itsekin kävin kerran kirmaamassa ja maalissa ihmettelin, miksi aika otetaan vain ensimmäiselle. No hän joutuu “kisan” jälkeen vielä yleisön eteen haastateltavaksi. En ihan päässyt podiumille.

Ensimmäisen juoksumetrin jälkeen unohdin täysin, että kukaan on alasti. Toki alamäessä välähti mielessä, miten siinä käy, jos rytäkässä kaatuu kiviselle tielle.

Voi sitä tirkistelynhimoisen yleisön määrää. Olipahan kerrankin kaikilla ainakin hauskaa. Lisäksi ei peritty edes osallistumismaksua, vaan päinvastoin puisessa mitalissa oli keskellä kahden euron kolikko.

Varmaan jokainen on nähnyt joskus unen, jossa on joutunut julkiselle paikalle ilman vaatteita tai ainakin ilman housuja.

Siellä alapäässähän ovat ns. varjelluimmat alueet, jotka sisäsyntyinen, tuhatvuotinen ja sukupolvesta toiseen syventynyt häpeä käskee pitämään koko ajan visusti verhottuina. Näin, vaikka alastomuus on maailman luonnollisin asia, josta vain on tekemällä tehty kummallisuus.

Totta kai vaikkapa siellä mökillä saa olla alasti, kuten muutenkin ns. omissa oloissa, joissa ei tuota ehkä sillä vähäsen pömpöttävällä vatsallakaan edes teoreettista häiriötä kenellekään. Saunassa taas tietysti pitää olla alasti.

Realismia on, ettei ilman vaatteita kukaan tarkene suomalaisessa kesäsäässä. Paarmat, hyttyset ja muut verenimijät pitävät huolen lopusta sekä tietysti naapurit.

Alasti uiminenkin on yliarvostettua, tai ainakin se on miehille usein erittäin epämukavaa.

Jos ette veljet usko, niin pulahtakaa joskus ilman uikkareita tavanomaiseen suomalaiseen metsälampeen. Ne ovat pinnalta hämäävän sileitä, mutta usein turkasen täynnä raapivia risuja. Ainakin se lampi oli, jossa viimeksi Evon suunnalla otin karmaisevan mutaisen risukylvyn.