Kolumnit

Pakina: Olen lyönyt pääni kenties jo yhden kerran liikaa

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

En muista, olenko aikaisemmin kirjoittanut pakinaa pään lyömisestä erilaisiin koviin kohteisiin – oven karmeihin, kaikenlaisiin parruihin ja puunoksiin. En muista, koska olen ilmeisesti kolauttanut pääni liian monta kertaa.

Päänlyömisen historiani alkoi jo varhaisella iällä, kun satuin innostumaan kolmiloikkaharjoitukseen aivan väärässä paikassa, en urheilukentällä, vaan sisällä lapsuuskodissani.

 

Kolmas venytys oli komea ja korkea, se ylsi tuvasta kamariin asti. Pää tärskähti oven karmiin, mistä on edelleen muistona kahden tuuman viivasuora arpi päälaellani.

Jostakin kumman syystä minulle on ollut aina vaikea hahmottaa, missä kohtaa pääni keikkuu, vaikka periaatteessa tiedän, että lakikorkeus on ollut jo reilusti yli 40 vuotta tasan 183,5 senttiä. Se on kerta toisensa jälkeen yllättävän paljon etenkin vanhoissa rakennuksissa liikuttaessa.

Yövyn kohtalaisen paljon puurakenteisissa laavuissa. Olen kipeän kautta oppinut uudelle laavupaikalle mennessäni tarkistamaan, onko sen katossa tyypillistä pääniskemisparrua. Silti viimeistään aamulla unenpöpperössä kolautan pääni pölkkyyn niin, että kumahtaa.

Luonnollisesti autiotupien yläpunkatkin ovat minulle hengenvaarallisia.

 

Aloin harrastaa kilpapyöräilyä 1970-luvulla. Aarteisiini kuuluu edelleen harvinaisen hassunnäköinen eli munamallinen Brancale-kypärä, joka pelasti henkeni kauan sitten pahassa joukkokolarissa.

Muutama vuosi sitten ajoin kohti Turengin keskustaa Lammin suunnasta ja pääni osui tien varressa törröttäneeseen isoon oksaan, enkä edes tajunnut, mikä kypärääni osui. Taju hämärtyi hetkeksi – kypärästä huolimatta.

 

En jaksa enää vaahdota pyöräilykypärän käytöstä, mutta jonkinlaista harkintaa soisi käytettävän edes pyöräilyaiheisia lehtijuttuja tehtäessä. Esimerkiksi elisessä Hämeen Sanomien jutussa kypärää ei käytetty. Olen pahoillani asiasta. Lehti antoi väärää viestiä.

Kypärä voi pelastaa hengen, eikä sen käytön tarpeellisuudesta pidä edes keskustella. Se olisi ehdottomasti kuulunut koekaniininkin päähän.

Pääniskemiskiintiöni on tullut aikoja sitten täyteen, enkä pidä ollenkaan poissuljettuna, että käyttäisin päänsuojusta myös muulloin kuin pyöräillessäni, esimerkiksi hakiessani puita liiteristä. Ei, sillä ei todellakaan ole väliä, miltä se näyttää.