Kolumnit

Pakina: Pitäkää työhyvinvointinne kaukana minusta

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Tämänkertaisen yltiöpessimismin makuisen ja puolikyynisen sarkasmisukelluksen sai aikaan lähestyvä Unelmien työpäivä, jota suomalaisilla työpaikoilla vietetään pian hyvää tarkoittavalla tavalla ja parhailla tavoitteilla.

Monta kertaa keväisin olen aikonut kysyä lakaisukoneen kuljettajalta, onko hän unelma-ammatissaan. En ole kuitenkaan rohjennut pysäyttää isoa konetta. Siis Sinä siellä jossakin, jos luet tämän, tai jos joku tuntee Sinut: oletko?

Aika monelle nuorelle olen joutunut sanomaan, että tämä monen unelmatyönä edelleenkin pitämä toimittajan työ ei ole ollenkaan sitä, minä sitä usein pidetään.

Voisin itsekin olla onnellisempi lakaisukoneen kuljettajana.

Kovin monen nuoren unelmat – jos niitä edes on – eivät toteudu suomalaisilla työmarkkinoilla. Leipä ja etenkin se ensimmäinen työpaikka on kiven alla. Unelmien työpäivä on monelle sitä että se ylipäätään on.

Työhyvinvointi on erittäin tärkeä asia. Pitäkää se kuitenkin kaukana minusta. Haluan tehdä työni rauhassa ilman ensimmäistäkään varta vasten järjestettyä yhteishengen kohotustilaisuutta.

Onneksi sentään nykyään ei työpaikoilla kierrä enää konsultteja näyttämässä – aasinkuvia, joiden tarkoitus oli kai aikoinaan saada ihmiset tekemään silloin niin mantramaisen muodikasta tiimityötä.

Töissä tehdään ensisijaisesti töitä – silkassa ja rehellisessä ansaintatarkoituksessa eli hengen pitimiksi – ja vasta sen jälkeen ja kenties jonkin verran siinä sivussa pidetään kivaa työkavereiden kanssa.

Kavereita ei heistä kuitenkaan tarvitse tulla. Kenellä sellainen on, yksikin, olkoon onnellinen. Jos työpaikalla raikaa riittävän usein spontaani nauru, ollaan siitäkin onnellisia, vaikka itseä ei naurattaisikaan.

Etenkään nuorille ei pidä syöttää unelmahöttöä, jonka perusteella he kuvaansa työelämästä luovat. Monesta työstä ovat auvoisat haavekuvat kaukana.

Meistä monilta on löydyttävä motivaatiota ja lujaa tahtoa tehdä raskaita (kuten hoitoalan), tylsiä ja pakkotahtisia töitä, muiltakin kuin maahanmuuttajilta.

Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat (Koskela Tuntemattomassa). Kuka se Ellu muuten oli? Tietääkö joku? Varmaankin joku valistunut kevytyrittäjä, joka ulkoisti ajoissa itsensä.