Kolumnit

Pakina: Säästettäisiin edes lapset aktiivisuushömpötykseltä

Kuva: Pekka Rautiainen

Siinä se jököttää oranssissa muovirannekkeessaan, uusi sykemittarini, jossa on runsaasti myös niin sanotun aktiivisuusrannekkeen ominaisuuksia.

Pannahinen käski minut tylysti liikkeelle, kun lojuin sohvalla, katsoin laiskana televisiota eli koitin kerrankin viettää oikein lokoisaa viikonloppua ilman mitään turhanaikaista itseni rääkkäämistä.

Vähän aikaisemmin sain ranteestani vakavan varoituksen: ylirasitustila uhkaa! Mittari luetteli tulenkarvaiset litaniat siitä, mihin kaikkiin suorastaan kuolemanvaarallisiin seurauksiin se voikaan johtaa. Mikä neuvoksi? Onneksi mittarin voi jättää lenkille lähtiessä myös yksin pöydälle mököttämään.

Olisi pitänyt taas kysyä kaverilta, tai oikeastaan kysyinkin, mutta en tietysti uskonut: kuntoilijalle riittää mittariksi könninkello, eikä sitä tarvitse välttämättä edes kantaa mukana.

Aktiivisuusranneke on juuri niin tyhmä kuin käyttäjänsä. Tietoteknisenä ääliönä en ole vielä osannut riisua mittarista pois sen itselleni turhia omituisuuksia.

Olen luottanut samaan merkkiin siitä asti, kun ensimmäiset sykemittarit tulivat markkinoille 1990-luvulla. Polar oli silloin mittareissa samaa kuin Nokia kännyköissä.

Maailman ihme on muuttunut kaiken kansan kulutustavaraksi. Älykello taitaa olla jopa tulevan joulun lahjahitti. Ajatelkaa kaksi kertaa ennen kuin sellaisen riesaksenne tai läheisenne riesaksi hankitte.

Seuraava askel on pantavankien käyttämä kahle, jonka voinee ohjelmoida antamaan myös sähköiskuja, jos pannan kantaja ei määräajoin lähde sohvaltaan edes vähän jaloittelemaan. Joku terveysintoilija esittää pian jotakin vastaavaa pakolliseksi esimerkiksi ylipainoisille tai muuten vaan passiivisille ihmisille. Johan aktiivisuusrannekkeita on laiskoille lemmikeillekin.

Kaikkien asioiden mittaaminen sopii hyvin nykyiseen hektiseen elämänmenoon. Jos ei ole dataa, ei ole mitään, ei näköjään enää edes pikkulasten liikunnan riemua.

Luin kauhistuneena Ylen uutisen, jonka mukaan aktiivisuusrannekkein vyötetään jo vaikutuksille alttiita päiväkotilapsiakin. Uskoin, kun näin vielä telkkaristakin.

Eivätkö punaiset posket ja kirkkaat silmät riitä enää todisteeksi siitä, että lapset ovat taas tänäänkin kirmanneet riemuissaan leikeissään ihanasti väsyksiin asti – kaiken sen kivan keskellä, mitä taas tänään siellä päiväkodeissa keksitäänkään.