Kolumnit

Pakina: Sitten kun jään eläkkeelle – eli lähden jonnekin pois

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Kaivan esille Ilmarisen viimeisimmän eläkeotteen.

Ensimmäisen sanomalehtityönantajani eteläpohjalaisen Ilkka oy:n ansioksi voin laskea nykytasossa peräti 5,93 euron tulevan kuukausieläkkeeni.

Sekin summa on tulossa vain siitä onnekkaasta sattumasta, että satuin sen työrupeaman aikana täyttämään maagiset 23 vuotta.

Nykyrahassa jopa satojen eurojen 1970- ja 1980-lukujen taitteen ansioistani ei aikanaan eläkettä tipu. Työnantajiini kuului kuntakartalta nyttemmin hävyttömästi hävitetty Jalasjärven kunta (tehtävät: sijaisopettaja sekä apulaisnuorisosihteerin apulainen).

Nyttemmin näitä työnantajia ei listauksessa edes mainita, mikä on väärin, koska meillä kaikilla on poisottamaton oikeus työhistoriaamme eli muistoihimme.

Olen tehnyt näiden toimittajan lorvikatarrihommien (nytkin jalat pöydällä) lisäksi viivähtävän nuoruushetken oikeaa, raskasta ja ruumiillista rakennusmaalarin työtä. Muistan vieläkin sen läpitunkevan väsyn peltikattourakoinnin jälkeen.

Jos olisin jatkanut isieni työssä, olisin luultavasti jo – sairauseläkkeellä. Isäni oli nuorempana kuin olen nyt.

Olin sen verran syntymävanha, että jo nuorena ajattelin eläkevuosia ja niiden mahdollisimman aikaista koittamista. Harkitsin jopa puolivakavasti sotilasuraa.

Laskeskelin, että pääsisin sen aikaisilla säännöillä eläkkeelle reilusti alle viisikymppisenä, ehkä jopa nelivitosena. Eläkkeen määrästä ei ollut hajuakaan, eikä muutenkaan harmita vähääkään.

Olisin todennäköisesti palvellut loppuvuodet koulutuskiellossa turhautuneena varusvaraston vääpelinä tai edennyt korkeintaan pomppamajuriksi.

Uudehko passini on voimassa vuoden 2025 helmikuulle. Laskennallisesti eli mahdollisesti olen silloin eläkkeellä.

En odota eläkkeelle jäämistä. Ainakaan en ajatellut jäädä minnekään, pikemminkin lähteä. Kaikkia odotuksia, toiveita ja haaveitakin, on riisuttava ja pelkistettävä. Se voi olla meille kaikille hyväksi.

Onnellinen olen, jos vielä jotenkin töihini kelpaan. Toivon, että joku sanoo sitten, kun ehkä enää en.

Tuolla passilla lähden eläkematkalleni kohti auringonlaskua. Silloin minusta ei jää tänne kuin saman tien unohtuva muisto. Tuulessa hetken pyörii ja häviää pois.

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic