Kolumnit

Pakina: Terveiset sairaalasta – Elämä on erittäin elämisen arvoista

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Mitä kuuluu? Kysyn, toki retorisesti, mutta myös, koska tiedän vain häviävän vähän työhuoneeni eli asuntoni ulkopuolella tapahtuvasta ja etenkin tuntemattomasta tulevasta.

On tyhjää kuvitelmaa, että kyllähän aikaansa seuraava toimittaja olennaiset ajastaan tietää. Tietämätönkin saa ehkä olla, mutta ei saa jäädä siitä kiinni. Minä jättäydyn vapaaehtoisesti tässä ja nyt.

Jos jotakin varmaksi tiedän, niin ainakin sen, etten ole myöskään ainoa tietämätön usein kovin kaikkitietäväisessä lajissani.

Minulle soitti iäkäs ihminen ja kertoi pelkäävänsä. En osannut avuttomuudessani muuta kuin yrittää jakaa hänen pelkonsa, ajatella sitä (yhdessä hänen kanssaan) pois.

Mietin, miksi olen niin ärsyyntynyt, etenkin pienistä sekä tyhjänpäiväisistä asioista. Rohkenen olettaa, että muutkin saattavat olla, he tai te, joista en tiedä ja joita en tunne. Arvailen ja päättelen vain hyvin satunnaisella tarkkuudella.

En voi edes moittia saati tuomita ketään, koska itsekin olen vain osa joukkoa.

Sen hyvin merkityksellisen puhelun jälkeen typerän kiukun aiheet kutistuivat kasaan. Ihan kuin olisin tarkkaillut yksinäistä etätyötä tekevää itseäni enemmän ja ehkä vähän ymmärtänytkin.

Asia pitää kuitenkin vielä muistuttaa mieleen. Kirjoitan varmaan kohta itselleni keltaisia muistilappuja: älä ärsyynny mistään, (vaan ajattele laaman lailla kuin et olisi oikeastaan olemassakaan).

Tietämättömyyteni, jonka vankina häkissäni elän, on välillä muuttumassa jäytäväksi peloksi: vaihtuuko tämä kuristavan epävarmuuden kevät enää koskaan tutuksi ja turvalliseksi Suomen kesäksi.

Sitten ehkä voimme taas kuvitella, että kaikki on järjestyksessä kuin hämäläisessä maalaismaisemassa, jossa nousee savu seesteiselle sinitaivaalle espoolaisen perheen kesäsaunan savupiipusta.

Voimme olla vailla pelkoa ja huolehtimatta tuosta näkymästä, jos emme mistään muusta: siellä ne saunat savuavat jo nyt.

Kävin sairaalassa rutiinikäynnillä.

Oli hyvin rauhallista. Tapasin vanhan tuttuni, joka oli sattumalta huonekaverini. Vietimme yhteisen hoitoaamun, katsoimme Sydämen asialla ja joimme kahvit.

Terveiset maailman parhaasta Kanta-Hämeen keskussairaalasta. Rohkenen sanoa ne myös syöpäsairaan kaverini puolesta.

Elämä on erittäin elämisen arvoista.

Menot