Kolumnit

Pandemia kasvaa tehokkaimmin salaisuuksien varjossa

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Elettiin vuotta 1918, Euroopassa oli juuri päättymässä suurin silloisen ihmiskunnan kohtaama sota.

Tykistö, sinappikaasu, kaksitasot ja pikakiväärit tekivät silmitöntä tuhoa. Liki kymmenen miljoonaa kuollutta sotilasta ja seitsemän miljoonaa siviiliä oli kuitenkin vain alkuraapaisu sille, mitä oli tulossa.

Yksikään ihmisen kehittämä kuolemankone ei ole ollut yhtä tehokas kuin ne, jotka syntyvät luonnosta.

Vuosina 1918–1919 espanjantauti tappoi arvioiden mukaan noin 30 miljoonaa ihmistä.

Kukaan ei tiedä tarkkaan, mistä tauti lähti liikkeelle, sillä propagandakoneisto salasi tapaukset sodan repimässä Euroopassa, paitsi kurimuksen ulkopuolisessa Espanjassa.

Yksi syy pandemian syntyyn on tietenkin silloisen lääketieteen puutteellisuus. Toinen on salailu – olisiko taudin tuhoja ja leviämistä voitu estää, jos epidemiasta olisi keskusteltu julkisesti jo alussa?

Suurvaltapolitiikka kulkee käsikkäin pandemioiden kanssa. Totalitaariset suurvallat saattavat pimittää epidemioiden tietoja tarkoituksellisesti, etteivät näyttäisi heikkouttaan.

Kiinan koronaviruksesta antamien lukujen ja lausuntojen todenperäisyyttä on kyseenalaistettu. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun totalitaarisessa Kiinassa viranomaiset ovat nähneet, absurdia kyllä, salaamisen ratkaisuksi taudin leviämiselle. Myös 2000-luvun alun sars-epidemiassa totuus ei tullut julki ajallaan.

Sars ei ollut maailmanloppu, vaan Kiina ja kansainvälinen yhteisö onnistuivat voittamaan sen tehokkaasti. Liiaksi siitä ei saa ylpistyä, sillä tällä kertaa tilanne voi olla toinen.

Surullisia uutisia olemme kuulleet helmikuussa myös Venäjältä. Salailu on aiheuttanut sen, että maassa on suvereenisti Euroopan eniten hiv- ja aids-tapauksia. Monet venäläiset ehtivät jo uskoa, että tauti on selätetty.

Ihminen vain tuntuu usein unohtavan sen seikan, että vaikka lääketiede on nykyisellään uskomattoman tehokasta, nousee jostakin aina uusia, tiedettä ovelampia terveysuhkia.

Muistammehan Albert Camus’n kirjan Rutto toteamaa – näin vapaasti kääntäen – ettei ruttobasilli koskaan kuole, se piilottelee vuosikausia kellareissa, huonekaluissa ja liinavaatekaapeissa.

Taudit, kuten tuholaiset pitävät rauhasta, siitä, kun ne saavat kasvaa vahvoiksi salailun pimeydessä.

Menot