Kolumnit

Piinaviikko pukee suomalaisia kuin suru puseroa

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Piinaviikko päättyy tänään. Onko syytä juhlia?

Pitkään on juhlittu ainakin sitä, että maailman kuuluisin ristille naulattu puuseppämies nousee kuolleista – totisesti.

Tällaiselle puolipakanalliselle (tai -kristilliselle) ruojalle ajatus siitä, että joku nousee omin jaloin haudastaan, ja ottaa vielä ritolat, kuulostaa karmaisevalta.

Pääsiäinen tosin koostuu kristillisistä ja pakanallisista perinteistä. Kristinuskossa ylösnousemus otetaan riemulla vastaan.

Moni odottaa edelleen ihmiskunnan syntien takia itsensä uhranneen nasaretilaisen paluuta. Comebackia on markkinoitu jo parituhatta vuotta.

Ennen riemua on kuitenkin kärsittävä. Kuulostaa järkevältä. Siksi on piinaviikko, jos hammastenkiristelyä ei muuten ole arjessa riittävästi.

“On tämä yksi työmaa, saatana!” huutaa kainuulainen koneenkuljettaja metsätöissä.

Elämä ei ole aina yhtä silkkiä.

 

Huhtikuu humahuttaa. Jos piinaviikko on kylmä, tulee hyvä vuosi. Kyllä vanha kansa tietää, että suomalaisen sielua paleltaa. Sitä ei sulateta hetkessä, kuten ei perinteitäkään.

Ei virtaa mikään, kaikki jähmettyy, laulaa A.W. Yrjänä CMX:n kappaleessa Kain.

Raamatussa maanviljelijä Kain pani velipoikansa Abelin kasvamaan rairuohoa silkasta kateudesta. Meissä jokaisessa asuu pieni Kain. Se ei sentään tapa, mutta ärsyyntyy ihmisistä, joiden elämä on kuin vaaleanpunaista pumpulia.

Perinteisesti piinaviikolla ei saa vahingossakaan nauraa. Sehän sopii pohjolaan kuin suru puseroon ja naru kaulaan. Naurun nimittäin uskotaan pidentävän ikää, mutta keväisin luonnon heräillessä ihmiselo kovin usein myös aika tylysti loppuu. Ilmiö on maailmanlaajuinen.

 

Mielenlaatumme riippuu monesti siitä, mistä sattuu tuulemaan. Yleensä tuuli puhaltaa pohjoisesta, ainakin kansallisessa sielunmaisemassa.

Vaikka alakuloon ja synkkämielisyyteen olemme taipuvaisia, ei meiltä silti huumoriakaan puutu. Se on vain vähän vinksahtanutta.

Tirkkosen nauloilla olisi pysynyt, sanoo kansansuussa syntyneen kuvitteellisen naulatehtailijan mainoslause, viitaten Golgatan pääkallopaikan tapahtumiin.

Leikki sikseen. Pääsiäistä pidetään kristinuskon tärkeimpänä juhlana. Sen yleisin juhlakalu on muna. Kyseessä ei ole pelkkä italialainen suklaakuorrutettu yllätysherkku vaan uudelleensyntymisen, kasvun ja elämän symboli.

Se tarkoittanee katarsista eli puhdistautumista, henkistä kasvua ja hedelmällisyyttä. Siis uutta starttia puhtaalta pöydältä, mikäli oma pää siihen suinkin antaa luvan.

Kaikki ei tietenkään ole omissa käsissä, mutta ei elämästä tarvitse varta vasten tehdä kovempaa kuin mitä se on.