Kolumnit

Pride on kuolemanvakava asia

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Vuosittainen Pride-viikko on taas ohi ja sateenkaariliput laskettu odottamaan ensi kesää. Hämeenlinnassa liputettiin viikon kunniaksi ensimmäistä kertaa, ja osaa kaupunkilaisista se tuntui arveluttavan.

Itse en osallistunut mihinkään viikon tapahtumiin, mutta avasin sentään tv:n oikealla hetkellä. Satuin nimittäin katsomaan Kerro äidille -dokumentin, joka oli paikoitellen suorastaan pakahduttava.

Britanniassa ja Yhdysvalloissa kuvatussa filmissä olivat äänessä nuoret homoseksuaalit. Usein mukana oli myös äiti joko samassa huoneessa tai puhelimen päässä.

Filmin rakenne oli yksinkertainen. Poika tai tyttö paljasti äidilleen olevansa homo tai lesbo, tai vaihtoehtoisesti nuori puhui yksinään kameralle.

Äitien reaktiot vaihtelivat. Ensimmäisessä insertissä äiti oli lähinnä pettynyt siitä, ettei poika ollut kertonut hänelle aiemmin asiasta ja varsinkin siitä, että tämä oli kertonut koulukavereilleen ennen kuin uskaltautui kertomaan äidilleen.

Ja sitten oli niitä äitejä, joiden mielestä homoseksuaalisuudessa on kyse nuoren omasta valinnasta. Näiden äitien mielestä nuoren tulisi tietenkin valita toisin.

Surullista, että moni edelleen kuvittelee, että seksuaalinen suuntautuminen olisi tuosta vain valittavissa. Ja vielä surullisempaa, että jotkut homotkin toivovat, että näin olisi.

Esimerkiksi amerikkalainen Matthew kertoi dokumentissa vihaavansa itseään sen takia, että on homo. Hän rukoili joka ilta, että heräisi heterona.

Englantilaispoika Luke vakuutti, ettei ole valinnut sitä, että on homo. “En olisi valinnut niin raskasta tietä, vaikka nykyään olenkin ylpeä siitä, mitä olen.”

Brittiläinen Emma puolestaan kertoi oman äitinsä reaktiosta, kun tytär oli kirjeessä vasta vähän vihjannut siihen suuntaan, ettei ole täysin hetero.

Äiti oli kirjeen luettuaan haukkunut tytärtään hulluksi ja ällöttäväksi ja vaikeroinut, että miksi hän olikaan saanut niin vastenmielisen lapsen!

Palkittu dokumentti paljasti osaltaan, kuinka kaukana vielä olemme tasa-arvosta ja kuinka aataminaikaisia asenteita meillä länsimaalaisillakin on. Se, että osa näistä ihanista nuorista oli jopa harkinnut itsemurhaa, kertoo siitä, että kyse on kuolemanvakavasta asiasta.

Siksi vuosittainen Pride-viikko on tärkeä, eikä liputuskaan ollut turhaa.