Kolumni: Mihin katosi ulkopoliittinen keskustelu? – Omaan napaan katsovia kiinnosta, vaikka maailma myllertyy

Meistä 72 prosenttia äänesti aktiivisesti eduskuntavaaleissa. Sosiaalidemokraattien johdolla muodostetaan hallitus, jota ulkomailla voidaan luonnehtia ”Eurooppa-mieliseksi”. Kaikki hyvin?

Vaalikeskusteluissa kaikkea ylikansallista ja globaalia käsiteltiin sisäsiittoisesta näkökulmasta. Eihän valtioiden rajat ylittäviä puheenaiheita täysin vältetty: mitä muuta ilmastonmuutos ja maahanmuutto ovat kuin ylikansallisia asioita? Ilmeisesti sen ymmärtäen perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pyrki vierittämään ilmastovastuun meiltä kiinalaisille.

Ennakkosuosikki Antti Rinne (sd.) puhui tarpeesta työllistää Afrikan nuorisoa, mutta sekin puhe oli tarkoitettu lähinnä kotimaista yleisöä miellyttämään. Eivätpä sitten tule tänne turvapaikanhakuun.

Muistan kokoomuksen ja vihreiden painottaneen Euroopan integraation ja avoimuuden tärkeyttä. Keskusta esitti joitakin, niin, keskitien kantoja. Noin 64 hävittäjän korvaushankintaa sivuttiin ja EU:n turvallisuusyhteistyötä. Siinä olikin melkein kaikki.

Lopulta perussuomalaiset nousi hiuskarvan päähän suurimman puolueen paikasta.

Perinteinen Nato-keskustelu poissa

Suomessaon lakattu käymästä perinteistä suurta ulkopoliittista keskustelua, jossa Suomi tarkoin muotoilluin sanakääntein jättää avoimeksi ”option” eräänä päivänä mahdollisesti harkita liittymistä Natoon, samalla kun varmistetaan vähin äänin mahdollisimman laaja ja tiivis yhteistyö sotilasliiton kanssa, vaalien suhteita myös Venäjään.

Edes Donald Trumpista ei vaalidebateissa juuri puhuttu – lähinnä hänet mainittiin levottomien aikojemme vertauskuvana, samoin kuin Brexit. Että tällaista tämä nykyään on.

Eurooppa ei ollut eduskuntavaalien ytimessä, vaikka pääministeri kiistatta käyttää EU:ssa suomalaisista suurinta valtaa – paljon suurempaa kuin pian valittavat europarlamentin jäsenet.

Harva esimerkiksi tietää, käyttikö toimitusministeristön pääministeri Juha Sipilä (kesk.) puheenvuoron brexit-lykkäyksestä pikkutunneilla päättäneessä huippukokouksessa Brysselissä vai ei. Ketään ei kiinnosta. Suomen kanta aikatauluun tiedettiin etukäteen ”joustavaksi”.

Välinpitämätön ja raukea tyytyväisyys

Hiljaisuudessa voi olla kyse välinpitämättömyydestä. Silloin se on vaarallista. Seitsemäs presidentti Juho Kusti Paasikivi eli kansamme vaarallisimpia vuosia ja sanoi aina: ”Katsokaa karttaa”. Mitähän hän sanoisi tänään?

Suomella ei ole varaa unohtaa perinteisen ulkopolitiikan tekemistä ja kääntyä tuijottamaan omaan napaansa, vaikka sellainen ajan henki nyt onkin.

Hiljaisuus ulkopolitiikasta kertoo myös siitä, että Suomen eliitit ovat tyytyväisempiä ja yksimielisempiä kuin koskaan ennen. On ollut hyväkin päästä eroon kylmän sodan jäykistymistä ja pelokkaasta yli olan vilkuilusta.

Jos takavuosina ulkopolitiikasta ei aina voitu puhua avoimesti, nykyään siitä ei vain puhuta.

Likimain kaikki ovat epätavallisen ja totaalisen tyytyväisiä presidentti Sauli Niinistön tapaan hoitaa asioita, myös tapaamalla Venäjän Vladimir Putinia säännöllisesti. Tuoreen tutkimuksen mukaan EU-jäsenyyden kannatus on huipussaan. Taidamme pitää vallitsevasta tilanteesta.

Edes Ruotsi ei pääse ihomme alle. Vielä pari vuotta sitten Helsingissä pidettiin vaivihkaisia korkean tason palavereja turvallisuuspolitiikasta: ”Miten toimitaan, kun Nato-myönteinen oikeistoblokki on voittanut Ruotsin vuoden 2018 parlamenttivaalit ja saattaa hakea jäsenyyttä?” Kuten tiedetään, Ruotsissa pitävät nyt hallitusvaltaa ”ikuisesti ei Nato-jäsenyydelle” -linjaa edustavat sosiaalidemokraatit. Ei ole puhumista tässäkään.

Lukuun ottamatta perussuomalaisten riskialttiita ja provokatiivisia EU-lausuntoja mikään ei häiritse tulevan EU-puheenjohtajan lintukotoa, vaikka maailmamme myllertyy ympärillämme.

Suomi siis jatkaa EU-jäsenenä ja euroalueen perustajajäsenenä. Se tekee tiivistä yhteistyötä Naton ja sen avainmaiden kanssa, liittymättä mukaan. Suomi tukee sääntöpohjaista, lakipohjaista ja instituutioihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä, YK:ta ja tietenkin ihmisoikeuksia, vaikka niistä ei ehkä elämöidäkään oikeamielisten ruotsalaisten tapaan. Putin, Trump, Kiinan Xi Jinping tai kuka tahansa vaikutusvaltainen on tervetullut tänne, koska pieni kansakunta tarvitsee kanavia ja toisaalta koska se rakastaa valokeilaan pääsyä. Olemme kaikkien hyödyllinen pikkukaveri.

Ovien ja ikkunoiden sulkemiseen ei varaa

Rakastumisessa status quohon on paha mutta. Jonain päivänä, luultavasti varsin pian, kaukaiset kirkaisut uusimmasta kaaoksesta kynnyksellämme – tai ainakin huutoetäisyydellä – taas kantautuvat Helsinkiin. Silloin on vaikea pysyä tyytyväisenä vallitsevaan tilaan, kun mikään ei säily ennallaan.

Vaikka eräät poliitikot haluaisivat kirjaimellisesti sulkea ovemme ja ikkunamme, poliittisten johtajien valtavirta ei saa hyväksyä suomalaisten mielen sulkemista eurooppalaisilta, kansainvälisiltä ja globaaleilta debateilta. Ilman ulkosuhteita, niiden kaikissa olomuodoissa, mitä Suomi olisi? Ja olisiko sitä.

Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja.