Kolumnit

Puuttuva robotti ei hoida vanhuksiamme, kun Sanna Marin lyhentää työaikaa

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Liikenneministeri Sanna Marin (sd.) esittää työajan lyhentämistä ja siirtymistä nelipäiväiseen työviikkoon.

Poliittiset puheet ovat monin tavoin irtautuneet reaalitaloudesta. Yhden työpäivän poistaminen työviikosta olisi kuitenkin katastrofi, jonka kaikki näkisivät arkisessa elämässä. Tuotantoa ja palveluja ei pyöritettäisi.

Miksi vanhustenhoitoon vaaditaan henkilöstömitoitusta, jos vanhusten hoidosta voidaan poistaa yksi viikkotyöpäivä?

 

Ikävän usein keskustelun katkaisee väite, jolla syrjäytetään jopa fysiikan lait. Asiantuntijoiden suut akuista ja metallien saatavuudesta sulkeutuivat, kun toimittaja väitti kämmenen kokoisen aurinkopaneelin kohta kiidättävän autoja.

Erään kunnallisvaaliehdokkaan mukaan Hämeenlinnan keskustassa ei tarvita pysäköintipaikkoja, koska robottiautot käyvät itse latautumassa keskustan ulkopuolella. Osmo Soininvaara (vihr.) kirjoitti aikoinaan blogiinsa, ettei työmatkaliikennettä keskuksien ulkopuolelle tarvita. Robotit valmistavat tuotteet.

Futuristiset mietiskelijät ovat tukeneet ministeri Marinia. Robottien ansiosta ei tarvita pitkää työaikaa.

Raadollinen todellisuus roboteista on toinen kuin annetaan ymmärtää. Jos ei ole tuotantoa, ei ole robottejakaan. Tuotantoa on lakkautettu ja siirretty muualle, koska se ei ole ollut kannattavaa.

Robotit, tuotanto ja työpaikat kulkevat käsi kädessä, mistä on paljon näyttöä. Jos ei ole robotteja, ei ole kannattavaa tuotantoa eikä työpaikkoja.

 

Teollisuusrobottien lukumäärä ei ole Suomessa kymmeneen vuoteen kasvanut. Määrä pieneni koko ajan vuosina 2010–2015. Vasta talouden elpyminen ja muutamat isot teolliset investoinnit käänsivät robottien määrän hienoiseen kasvuun vuonna 2016.

Teollisuuden nettoinvestoinnit ovat olleet pakkasella toistakymmentä vuotta. Tuotantovälineet kuluvat nopeammin kuin niihin investoidaan. Tuleva ei näytä hyvältä, sillä uusilla päätöksillä vain vedetään mattoa investointien ja robotiikan alta.

Futuristiselle pohdinnalle on oma tärkeä paikkansa. Sillä ei kuitenkaan pidä kuitata ongelmia, jotka ovat kaatumassa yhteiskunnan tai joidenkin sen jäsenten päälle.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Epäonnistuminen on lähes varmaa, jos se tehdään yleisen hypetyksen hengessä.