Kolumnit

Rakas Kaupunki

Kuva: Picasa
Kuva: Picasa

Kirjoitan tätä loppusyksyn ensimmäisenä lumisateen jälkeisenä päivänä keskellä Hämeenlinnaa. Vanhassa 1900-luvun alun kaakeliuunissa palaa tuli ja yläkerrasta kuuluu ompelukoneen raksuttava ääni. Ulkona pihalla käyn sytyttämässä lyhdyn, haen kellarista omenamehua ja palaan takaisin läppärin ääreen ja kirjoitan otsikon ”Rakas Kaupunki”, ja molemmat isolla alkukirjaimella.

 

Kaupunki ei ole minulle vain asumisen keskus ja kauppapaikka. Kyse ei ole vain rakennuksista, puistoista, toreista, kulkureiteistä, asukkaista, vaan jostakin vielä merkityksellisemmästä.

Kaupunki on kohtaamisen tapa, yhdessä olemisen muoto, jolla on oma tarinansa ja historian kuluessa muotoutunut henkensä. Se on sitä samaa tarinaa, jonka kautta olemme kasvaneet poliittisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi.

 

Ystäväni Mika Karhu muistutti minua taannoin termin urbaani (lat. urbanus) alkuperäisestä merkityksestä, joka tarkoittaa paitsi kaupunkilaista, kaupunkikulttuuria arvostavaa niin myös kohteliasta, toiset huomioon ottavaa ihmistä. Kaupungissa me olemme paitsi samaa tarinaa, niin myös hengitämme yhteisesti jaettua ilmaa.

Kaupunkisuunnittelussa tämä tarkoittaa paitsi poliittisten toimitapojen avoimuutta, niin myös siitä nousevan kansalaiskeskustelun ylläpitämistä. Vähintään yhtä tärkeää kuin se, minkälaisia päätöksiä tehdään, on se miten niitä tehdään.

Sama koskee tietysti myös kaupunkilaisia itseään. Urbaanin ihmisen ihanteeseen ei kuulu puskista huuteleminen ja eri mieltä olevien panettelu ja mustamaalaaminen.

 

Historian ja nykyisyytensä lisäksi kaupunki on myös suunta kohti jotakin, jota ei vielä ole. Tästä syystä kaupunkipolitiikan tehtävä ei ole yksinomaan ajankohtaisiin haasteisiin vastaamisessa, vaan yhtä lailla toivotun tulevaisuuden rakentamisessa. Ja ei liene liioiteltua sanoa, että ekologisuus on tässä suhteessa yksi keskeisimmistä haasteista.

Kaupunki ei siis ole mikään trendikoti, joka pyrkii reagoimaan milloin mihinkin muodikkaaseen ilmiöön, vaan päinvastoin: luova ja innovatiivinen tila, jossa myös ennakoimattomuudelle pitää olla sijansa.

 

Hämeenlinna on ollut ja on minulle hyvä kaupunki elää, jopa niin että kyse on jonkinlaisesta rakkaussuhteesta. Tämä siitä huolimatta, että tässäkin kaupungissa on urakalla kunnostauduttu omien juurien ja arvomenneisyyden hävittämisessä. Siitäkin huolimatta, että erilaisuutta sietävä keskustelukulttuuri tuntuu paikoin vain kaukaiselta utopialta.

Mutta mikään aidosti rakastettava ei ole täydellistä, ja juuri siksi sitä rakastaakin. Kaupunki, joka on sinut itsensä kanssa, hyväksyy myös oman keskeneräisyytensä ja moniäänisyytensä. Tässä mielessä kaupunki on juuri niin hyvä kuin sen keskustelukulttuurikin on.

 

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen filosofi ja kirjailija.