Kolumnit

Rantamökki Yoldialla

 

Toivotan tervetulleeksi ikuisen lumen. Olen kurkkuani myöten täynnä pihatöitä.
Koko kesä ryynättiin vaimon kanssa salaojaremontissa ja poterot saatiin umpeen hyvissä ajoin. Syksyn piti kulua leppoisasti maisemoinnin ja pikku puuhastelujen parissa. Kukaan ei kertonut minulle, että 11 600 vuotta sitten Baltian jääjärvi yhdistyi Atlanttiin Keski-Ruotsin poikki syntyneen salmen kautta. Syntyi Yoldia artica -simpukan mukaan nimetty paskalätäkkö, joka sai jäätikön vetäytymään ja kuskaamaan 17 kuorma-autollista pikku-Fiatin kokoisia kivenmurikoita minun nurmikkoni alle Sairioon. 
 
Siitähän se lähti, että muutama ruohopinnan päällä näkyvä ja pienen kahvikupin kokoinen kivenharjanne haittasi emännän ruohonleikkuuta. ”Et viittis noita kaivaa, että pääsis kunnolla koneella ajamaan”, vaimo sanoi. Rautakanki käteen ja tuumasta toimeen. Kovin olivat vaan tiukassa, joten vihjaisin asiasta pihan viimeistelyä suorittavalle kaivurikuskille. ”Et viittis tosta vähän raapasta, kun haittaa tuota vaimon nurmikonleikkuuta. No, nyt ei ole korttakaan jäljellä koko nurmikosta. 
Sanomattakin on selvää, että maisemointia on piisannut, mullan ja soran levitystä sekä lukemattomien pensaiden istutusta jatkuvassa sateessa. Kerran juuttui pihkaleen kumisaappaat niin syvälle mutaan, että vaimon piti kaivaa meikäläinen lapiolla ylös istutusurasta.
 
Kiinteistönvälittäjä ei puhunut taloa kaupatessaan sanaakaan Yoldiamerestä. Että ihan kokonainen jääkausi jäi sitten siltäkin myyjänretkulta huomaamatta.
Kyllä minä ymmärrän, että rintamamiestalon kunnostamisessa tulee vastoinkäymisiä ja yllätyksiä. Vanhaa röttelöä on vuosien varrella osittain remontoitu väärin ja korjattu huonosti. Suomen epävakaa ilmasto aiheuttaa ongelmia ja tämähän on sitä paitsi elämäntapa ja lässyn lässyn lää. Toivottavasti vastaisuudessa ei kuitenkaan ilmene mitään, mikä johtuu tertiäärikauden tapahtumista. Toisaalta siitähän on vasta 65 miljoonaa vuotta.
 
Nyt saa sataa kunnolla lunta ja pitkään, että ihminen saa kököttää pirtissä. Kerronpa mitä siellä teen. Vuosikausia olen raatanut erilaisissa remonteissa, mutta kuka nyt vanhoja muistelee. Minä. 
Tänä kesänä pakotin emännän ikuistamaan taskukameralla jokaisen hetken, jona heiluin piikkaamassa, poraamassa, liimaamassa, täryyttimen varressa ja traktorin ratissa. Kokoan niistä otoksista oikein sellaisen helkutin Ifolor-kirjan, jonka jätän aina eri kohdalta aukinaisena olohuoneen pöydälle. Kun meille tulee vieraita, pakotan heidät katselemaan entisaikojen tyyliin kanssamme valokuvia. Tehty on, hommia meinaan, talossa meren rannalla.