Kolumnit

Rauno Lahden pakina: Otetaan rauhallisesti ja hengitetään välillä – Tunnista ankeuttaja itsessäsi

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Ymmärrän päivä päivältä enemmän erakoita.

Milloin viimeksi törmäsitte ankeuttajaan, ihmiseen, joka söi ilman ympäriltänne ja jonka kanssa teidän ei olisi ehdottomasti pitänyt olla koskaan minkäänlaisissa tekemisissä.

Se saattaa olla kuka tahansa meistä. Kukaan ei ole syyttömämpi toista.

Kateus, ilkeys ja pahansuopaisuus ovat – eivät maailmaa liikkeellä pitävä voima – vaan paikoillaan tai pikemminkin taaksepäin kaikkinaisessa kehityksessä kampeava akseli ja välillä villiintynyt vauhtipyörä.

WSOY julkaisi vuonna 1935 Yogi Ramahakaran (Ramacharakan) Hengittämisen taito -nimisen kirjasen, joka osui joskus kauan sitten käsiini, paljon myöhempänä painoksena.

Hukkasin kirjan moneksi vuodeksi, mutta nyt minua seurannut ohuenläntä teos putkahti esille lupaa kyselemättä. En muistanut sitä olevankaan.

Olen usein unohtanut myös hengittää, usein, paljon ja lähes päivittäin.

Joku saattaa siellä juuri nytkin pidättää hengitystään pää punaisena, on valmiiksi varautunut, ehkä jo vihainenkin, eikä ollenkaan tiedä, miksi. Nahkan läpi tunkee harmaakasvoinen ankeuttaja.

Otetaan siis rauhallisesti, alkuun vaikka pari syvää hengitystä nenän kautta, ei haukota suun kautta kuin kala kuivalla maalla, vaan annetaan ilman täyttää keuhkot ja lasketaan ne rauhallisesti tyhjiksi.

Joku voi kiihtymyksen kylmän käden kosketuksesta laskea kymmeneen ja vasta sitten purkaa mielensä kirosanoiksi. Se on toki tyhjää parempi, mutta samalla kuin odottaisi tulilangan palamista loppuun.

Jos keskittyy hengittämiseen, ei voi sanoa yhtään mitään, ja kun ”hengitysharjoitus” on ohi, ei sillä muka kuohuttavalla asialla ole enää mitään väliä. Se katosi turhuuksien stratosfääriin.

Tällä tavalla ehkä selvitään koloistaan eteesi kömpivistä ankeuttajista, vältytään useimmilta riidoilta, eivätkä sinänsä vääjäämättömät ihmisten ristiriidat kärjisty.

Omaan napaansa kääriytyneitä ihmisiä kiinnostaa yli kaiken – minä itse ja se, mikä sitä minää ehkä uhkaa.

Hengittäminen, jos mikä, on omaan itseen ja yksinkertaiseen, elämää ylläpitävään perustoimintoon keskittymistä, mutta se ei silti ole ollenkaan itsekästä. Hengitysilmaa riittää kaikille, kun annamme vain toistemme olla.

Päivän lehti

17.9.2020

Fingerpori

comic