Kolumnit

Ruokauskonto

 

Minä en hihhuloi muoti-ilmiöiden perässä, mutta karppaaminen toimii meikäläisellä kuin junan vessa. Paitsi etten jaksa skarpata.
 
 
 
Meikäläisen kausittaiset ryhdistäytymisyritykset ja laihdutukset on näissä kolumneissa käsitelty moneen otteeseen. Miten olisi tarina onnistumisesta? Ja olisiko sitten veikeä käänne, kun pakinan lopussa selviäisi, että plörinäksi meni tämäkin menestystarina? Olin jo tavallaan heivannut koko ajatuksen painon pudottamisesta, koska olen kohta 50-vuotias ja muuten ihan mukava ihminen. Rintamamiestalon ikuiseen remonttiloukkuun juuttunut vaimo ei karkaa mihinkään, eivätkä lauluja kuuntelevat tai lehtijuttuja lukevat ihmiset ole paljonkaan fanikuvia kyselleet.
 
Kirottu Antti Heikkilä ruokavalioineen muutti kaiken. Pidän päiväkirjaa ja erilaisten kuntokuurieni surkeus on dokumentoitu. Lopetan vähän väliä tissuttelun, joskus tupakoinninkin ja yritän syödä järkevästi. Tilastot eivät ole rohkaisevia. Kuukauden reippailun tuloksena saattaa olla kilon tai kahden pudotus elopainossa.
 
Sitten kokeilin karppaamista. Turvonnut habitus lähti naamataulusta viikossa, näppylät kyynärpäistä kahdessa ja paino putosi reilussa kuukaudessa 10 kiloa ilman sekuntiakaan nälän tunnetta. Olo oli virkeä, unentarve vähäinen ja ruoka hyvää. Oli helppo hurahtaa uskoon.
 
Virallinen lääketiede yritti huonontaa oloani julkaisemalla tiedotteita, jonka mukaan olin kuolemanvaarassa. Artikkeleita lukiessa päreet paloivat moneen otteeseen, koska keskustelu oli asiatonta, harhaanjohtavaa ja vaikutti lähinnä ammatilliselta valtataistelulta.
 
Herra X syö terveellisesti, paistaa kalansa margariinissa ja latoo sen seuraksi lautaselle vihanneksia ja pottupyreetä. Hirttääkö pumppuni kiinni, jos pyöräytän lohimedaljonkini voissa ja korvaan perunan kukkakaalimuussilla? Älkää naurattako.
 
Ainoa ongelma tässä on vain se, että karppausruokavalio ainakin minun tapauksessani tekee sapuskasta elämän tärkeimmän asian. Ruuanlaittoon kuluu tuntikausia päivässä ja päivätöistä iltaduuneihin sekä keikoilta kokouksiin poukkoileva freelancer on yhtenään ihmeissään eväsrasioidensa tai oikeastaan niiden puutteen kanssa. Eli hyvää yötä.
 
Oikeastaan minun piti kirjoittaa siitä, kuinka ruokavaliot ja itsensä hoitamisen tavat ovat korvanneet uskonnon ihmisten elämässä. En sitten keksinyt koko asiasta mitään kummempaa sanottavaa, koska ruokaa tärkeämmillä elämänarvoilla jeesustelu on so last season. Mitäs teille kuuluu?

Päivän lehti

8.4.2020