Kolumnit

Ryhdistäytykää ja hoitakaa hommanne, Riihimäen päättäjät! Valtuusto välttelee vastuunkantoa ja jauhaa sivuseikoista

Kuva: Pekka Rautiainen
Viki Salonen. Kuva: Pekka Rautiainen

Riihimäen kaupungin kohuratkaisu olla avaamatta kuntalaisille rakasta maauimalaa symboloi hyvin kaupungin päätöksenteon ongelmia. Samoin kaupungin yritys perustella tätä säästötoimea vain ”kuntalaisten suojelemisella” eli koronaviruksella, joka ei leviä ulkoilmassa ja nuupahtaa auringossa.

Liikuntapalvelupäällikön piikkiin mennyt maauimalapäätös kannattaa asettaa laajempaan kontekstiin, jonka keskiössä on Riihimäen valtuutettujen kyvyttömyys hillitä kaupungin menoja. Kun säästöjä ei haluta repiä ilmeisistä kohteista, kuten kymmenientuhansien hukkaneliöiden ylläpidosta, niitä tiristetään tilaisuuden tullen yhä älyttömämmistä paikoista.

Valtuustossa kaupungin ja kuntalaisten etu on jäänyt roolijako- ja arvovaltakinastelun sekä poliitikkoja ohjaavien some-myllytysten jalkoihin.

Vieläkin vatsaa kouraisee myötähäpeästä, kun muistelen Riihimäen kaupunginvaltuuston maaliskuista kokousta, jossa ryhmät vetivät koko palveluverkkoesityksen vessanpöntöstä alas – vailla ensimmäistäkään asiallista perustetta saati vaihtoehtoa.

Valtuutetut jankuttivat vuoronperään, että valmistelu oli ollut huonoa, valtuusto ja lautakunnat sivuutettu ja kaikki mahdolliset toimenpide-esitykset kelvottomia. Lopuksi valtuusto asetti virkamiesten päällystakiksi uuden turhan poliitikkoryhmän valvomaan tulevaisuuteen työnnetyn uudistuksen uutta valmistelua.

En ole kuullut yhdenkään poliitikon tai muun kuntalaisen kumonneen kaupunginjohtaja Sami Sulkon esitysten takana olevia argumentteja, jotka tapaavat perustua faktoihin, esimerkiksi oppilasmäärien jo pitkälti tiedossa olevaan kehitykseen ja sen valtionosuusvaikutuksiin. Siitä huolimatta mikään ei etene.

Toimittajana tämän pelleilyn seuraaminen on ollut huvittavaa, viisi vuotta Riihimäellä asuneena kuntalaisena ja veronmaksajana kauhistuttavaa.

Jos Riihimäen valtuusto kehtaa kaiken vastuunpakoilunsa jälkeen vielä nostaa kaupungin ennestäänkin suolaista veroprosenttia, saattaa ainakin tämä perhe äänestää jaloillaan. Kroonisesti impotentti päätöksentekokulttuuri ja vastuuton taloudenpito nimittäin johtavat vääjäämättä uusiin veronkorotuksiin, uimaloiden kaltaisten vetonaulojen näivettämiseen ja paikkakunnan kurjistumiseen.

Ryhdistäytykää ja hoitakaa hommanne, Riihimäen päättäjät!

Päivän lehti

14.7.2020