Kolumnit

Saadaanko kolaripaikkojen kännykkäkamerat kuriin?

Kuva: Esko Tuovinen
Kuva: Esko Tuovinen

Kun ei pysy kurissa kännykkäkameraa taskusta tavoitteleva koura, pureeko siihen lain koura?

Tätä pohtii eduskunta. Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen on jättänyt lakialoitteen, joka kieltäisi kuvaamisen onnettomuuspaikalla.

Samoilla jäljillä on kansalaisaloite, johon on kerätty nimiä jo kesäkuusta asti. Se ei kuitenkaan näyttäisi etenevän eduskunnan käsittelyyn.

Rantasen innokkuutta asiassa selittänee osaltaan hänen ammattitaustansa: helsinkiläissenaattorilla on sairaanhoitajan, ensihoitajan ja poliisin koulutus. Perustelu lakialoitteelle on paitsi onnettomuuksien uhrien yksityisyyden suoja, myös pelastushenkilökunnan turvallisuus.

Yleisesti ajatellen julkisella paikalla kuvaamiselle on omat tärkeät perusteensa, mutta yksityishenkilöiden kännykkäkameroilla ei pitäisi olla onnettomuuspaikalla mitään tekemistä.

Esimerkkiä voi hakea vaikkapa Saksasta ja Ruotsista, jossa onnettomuuden uhrien kuvaaminen on kielletty laissa. Saksassa keskustellaan juuri parhaillaan siitä, laajeneeko kielto elossa olevien uhrien kuvaamisesta myös onnettomuuspaikalla kuolleisiin sekä väkivaltaa kokeneisiin ihmisiin.

Kansanedustaja Rantanen mainitsee lakialoituksen yhtenä tarkoituksena myös ”paheksua toimintaa, jossa ulkopuoliset kuvaavat onnettomuuden ja rikosten uhreja”. Onneksi paheksuntaa voi tehdä myös ilman mainintaa lakikirjassa.

Idiotismi kun ei lue lakia.

Silminnäkijöitä on ollut aina, mutta kamerat ovat tuoneet ulkopuolisten uteliaisuuteen mauttoman ulottuvuuden. Tarkkoja lukuja ilmiön yleisyydestä ei ole, mutta ongelman ovat nostaneet esiin niin poliisit kuin pelastuslaitoskin.

Kun lukee tarinoita onnettomuustilanteista, joissa ensimmäisten joukossa paikalle tulleet ovat auttamisen sijaan kaivaneet esiin kännykkäkamerat ja painaneet reciä, sappi kiehuu. Usein nämä tarinat kuullaan omaisten tai muiden läheisten kertomina, koska kyse on ollut niin vakavista tilanteista, että niissä on mennyt ihmishenkiä.

Mitä kukaan tekee omissa tiedostoissaan kuvalla tai videolla, jossa näkyy elämästään kamppaileva tai jo kuollut ihminen?

Ladataanko niitä omille sosiaalisen median kanaville? Näytetään kavereille? Katsotaan itse ennen nukkumaanmenoa?

Halutessaan internetin syövereistä löytää mitä tahansa sairasta. Miksi tällaista matskua tarvitsee kuvata itse?