Kolumnit

Sademetsiä on poltettu jo vuosia, mutta juuri ketään ei vain ole kiinnostanut lukea siitä

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Amazonin sademetsä palaa, ja se on kauheaa. Maailman keuhkot tuhoutuvat, koska pelto- ja laidunalaa halutaan alueelle lisää. Palanut sademetsä toimii hyvänä viljelyalustana.

Roihun kasvamisen myötä myös maailma on herännyt. Tällä viikolla mediassa aihetta on seurattu kasvavalla kiinnostuksella. Keskiviikkona maailmalle levisivät kuvat metsäpalojen aiheuttaman savupilven pimentämästä São Paulosta, jotka viimeistään pysäyttivät.

Siinä missä muu maailma syyttää paloista presidentti Jair Bolsonaroa ja Jair Bolsonaro milloin mitäkin syntipukkia, sosiaalisessa mediassa nostettiin esiin median ja ihmisten tekopyhyys.

Miksi me emme tienneet? Miksi media ei ole kertonut tästä? Miksi Notre Damen roihua huhtikuussa seurattiin minuutti minuutilta, mutta palavasta sademetsästä puhutaan vasta, kun sen savu leviää 3 000 kilometrin päähän itse palopaikasta?

Miksi kukaan ei tee mitään?

Koska ketään ei ole kiinnostanut. Aivan turha valittaa, että tästä ei ole kukaan kertonut, koska se ei ole totta.

Amazonin sademetsän ja myös maailman muiden sademetsien kadosta on uutisoitu jo vuosikausia. Ei tarvitse kuin suorittaa pikainen haku maamme suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien arkistoon, kun esiin pomppaa kymmeniä uutisia aiheesta.

Arkistohaus tulosten perusteella aiheesta on kirjoitettu niin uutisia kuin laajempia reportaaseja tasaisin väliajoin 1990-luvulta lähtien. Viimeksi sademetsien kadosta julkaistiin iso juttu viime keväänä.

Totta on, että Brasilian metsäpalot ovat tänä vuonna polttaneet enemmän metsää kuin suunnilleen ikinä aikaisemmin, ja että nyt maassa on vallalla presidentti, jonka mukaan tämä on lähinnä hyvä asia.

Mutta mikään uusi asia tuho ei ole. Sademetsiä poltetaan samalla tavalla joka vuosi. Niitä tuhotaan myös perinteisesti hakkaamalla. Tämän toiminnan on jo vuosikymmenien ajan ennustettu vievän meitä kohti maanpäällistä helvettiä, jonka edessä Mordoriksi muuttunut São Paulo ei ole mitään.

Asiasta on tärkeää puhua, niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa. Mielestäni sitä saisi rummuttaa loputtomasti, eikä sekään vielä riittäisi.

Mutta on valheellista väittää, että tästä ei olisi puhuttu. Sinä vain et ole lukenut.