Kolumnit

Sammakoita, potkuja ja sairauslomaa

Politiikassa on takana rankka viikko. Oululainen kuntapolitiikko päästi sammakon suustaan ja sai potkut. Vihreiden puheenjohtaja jäi lääkärin määräyksestä sairauslomalle.

Riikka Moilanen on keskustan entinen kansanedustaja ja Oulun kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja eli hyvin keskeinen vaikuttaja omalla alueellaan.

Hän kutsui Oulun keskustassa kaduilla asuvia, moniongelmaisia ihmisiä ihmisroskaksi. Nopeakaan anteeksipyyntö ei enää auttanut, kun sonta oli jo sosiaalisen median ryöpytyksessä ehtinyt tuulettimeen.

 

Moilasen lausunto on täysin käsittämätön. Silti tulee mieleen, kuinka paljon hänen työnantajansa Pihlajalinnan reagointiin vaikutti vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri?

Näinä soten ja somen aikoina on vaikea kuvitella alhaisempaa ihmisrotua kuin yksityisen lääkärifirman johtaja ja omistaja.

Puolueensa keskustan reaktiota Moilanen joutuu vielä odottelemaan. Valtuustoryhmänsä saa nuotit puolueen johdolta viikonlopun aikana.

Eduskunnassa on viime vuosina sattunut ja tapahtunut vähintään yhtä moitittavia tekoja ilman mainittavia seuraamuksia.

Kaikkien ei tarvitse edes sanoa mitään. Sen kun painuvat saunaansa häpeämään.

 

Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon kuherruskuukausi loppui lyhyeen. Liian monet otsikot yksityiselämään liittyen toivat yliyrittämistä.

Lakia säätävä kansanedustaja ei vain voi puolustaa laittomuuksia, kuten puolueensa toimihenkilön niskurointia lentokoneessa, kun hän vastusti Suomeen pyrkineen maasta poistamista.

Puolueen alenevat kannatusluvut ja hääräily paidattomana homoklubilla taisivat olla viimeinen niitti.

Politiikka on varmasti rankka laji ja keskustelukulttuuri myös sosiaalisen median takia koventunut kuten moni eduskunnasta pois jäävä on kertonut. Joskus on silti hyvä katsoa myös peiliin.

Vihreät näyttävät sotkevan omat mahdollisuutensa aivan itse. Ville Niinistön johdolla puolue oli juuri nousemassa merkittäväksi tekijäksi muuallakin eteläisessä Suomessa kuin Helsingissä.

Puolueen omien sääntöjen perusteella Niinistö meni vaihtoon tunnetuin seurauksin. Ruotsissa vihreiden veljespuolue Ympäristöpuolue ylitti hädin tuskin neljän prosentin kynnyksen parlamenttiin.