Kolumnit

Sibelius oli narsistinen natsihomopedofiili

Nyt kun arvoisien lukijoiden huomio on kiinnitetty otsikolla, voisin periaatteessa jättää loppukolumnin kirjoittamatta. Media-alan kustannus- ja rationalisointipaineissa on nimittäin pakko hieman tinkiä sisällöstä.

Sinänsä olin kyllä saamaton otsikon suhteen, että edestä jäi pois ”Oho!” ja perästä ”Katso kuvat”.

Puijasin. Hämeen Sanomat on edelleen arvonsa tunteva sanomalehti, joka menee vahvasti sisältö ja fakta edellä. Tämä kirjoitus tulee vielä käsittelemään Sibeliusta otsikon antaman lupauksen mukaisesti. Lukijaa ei voi pettää kuin kerran ja luottamus on ansaittava joka päivä uudelleen.

Tämä juhlapuheiden vakiolause ei tosin jostain syystä koske niitä medioita, joiden verkkoportaalien suosio kasvaa suoraan korreloiden otsikoiden, kuvien ja huutomerkkien määrän sekä suuruuden kanssa. Nyyh ja voih.

Ei mennä vieläkään Sibeliukseen, vaan viime viikon kansalliseen puheenaiheeseen, marsalkka Mannerheimiin.

Ylen tekemä ihmiskoe ylitti varmasti kaikki tekijöidensä odotukset. Mustan marskin herättämä nettiraivo ja bittiavaruudessa sinkoilevien vitsien määrä oli kerrassaan mieletön. Reaktio oli absurdin hauska ja surullinen yhtä aikaa.

Harvoin, jos koskaan on yhtä pienellä rahalla saatu yhtä maksimaalista näkyvyyttä ja julkisuutta pienimuotoiselle elokuva- tai tv-produktiolle.

Riihimäkeläinen tuottaja Erkko Lyytinen lienee lukenut Sarasvuonsa huolella. Huomiotaloudessa tarkoin valitut tiedot elokuvan sisällöstä eivät takuulla vahingossa vuotaneet Hesarille etukäteen. Kansan reaktio ei tuotantotiimille tullut millään tavalla yllätyksenä, tai sitten Lyytinen ei ole koskaan käynyt yhdelläkään netin keskustelupalstalla.

Jokainen media-alan ammattilainen nykyään tietää, mistä narusta vetää, jos aikoo saada paskamyrskyn silmilleen.

Jos tälläkin palstalla kirjoittaa seksistä, kristinuskosta, vanhustenhuollosta, persuista, mamuista tai mikä vielä herkullisempaa, yhdistelee edellä mainittuja teemoja toisiinsa, päätoimittajan puhelin alkaa piristä heti aamukuudesta. Kolumnistille vaaditaan potkuja ja tilauksia peruutetaan, taas.

Mannerheim ja sotaveteraanit ovat edelleen varmin nakki, jos kohua halutaan. Ja pakko on haluta, jos aikoo tuotettaan myydä.

Myös Yle kilpailee nykyään katsojista kaupallisen median kanssa, eikä siltä voi riisua kaikkia aseita. Itse pidän mustaa marsalkkaa jonkinlaisena taiteellis-sosiologisena mediatutkielmana. On jo julkisestikin myönnetty, että päätuote ei suinkaan ole 20 000 euron muutamassa päivässä filmattu pätkä Keniassa, vaan dokumentti sen teosta.

Veikkaan, että dokumenttisarjan epilogia on kuvattu viime viikolla ja läiskitty ylävitosia.

Mutta se Sibelius: Hämeenlinnan suuri poika. Mies. Ikoni. Säveltäjäjumala.

Pitäisi juhlia Jannen 150-vuotissynttäreitä ihan pian ja komeasti. Erkki Korhonen ja kumppanit siellä syntymäkaupunkisäätiössä, hoi!

Kai nyt tiedätte, mitä tulee tehdä, jos haluatte juhlallisuuksille kansallista ja kansainvälistä huomiota?

Älkää tehkö sitä.