Kolumnit

Suo, kuokka ja Caliban

Kuva: Vilja Tamminen
Kuva: Vilja Tamminen

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ja harvoin myöskään vieraalla. Kun aloitin parikymmentä vuotta sitten työni Pentinkulman päivillä Urjalassa, käsitin pian, että Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiaa saatetaan lukea myös kuin kylähistoriikkia. Vielä 2000-luvun alkaessa ainakin osa urjalalaisista nimesi teossarjan henkilöhahmoista isovanhempiaan, näiden naapureita ja aikalaisia.

Väinö Linna itse myönsi Urjalan Honkolan kylän lapsuudenmaisemiensa muistuttavan Pentinkulman maisemia, mutta korosti teoksensa ja sen henkilöhahmojen olevan mielikuvituksensa tuote.

On kuitenkin myös kirjoja, jotka kytkeytyvät suoraan todellisiin paikkoihin ja ihmisiin. Ajattelen erityisesti Göran Schildtin kirjaa Dianan saari, kun mietin, miltä tuntuisi löytää itsensä tunnistettavana osana teosta. Ja miten nopeasti omassa ajassamme tällainen teksti saavuttaisi esikuvansa.

 

Lomailen Kreikan saaristossa Karpathoksella ja otan rannalla kuvan kirjasta, jota parhaillaan luen. Teen siitä päivityksen sosiaaliseen mediaan, ja hetkessä sen on nähnyt joukko ihmisiä.

Näin lomani on yhtä aikaa nähtävillä ystävilleni eri puolilla maailmaa, ja voin itse päättää mitä siitä kerron – ylistänkö ruokaa, kritisoinko pikkuteiden möykkyisyyttä vai paljastanko hyväntekeväisyyteni katukissoja kohtaan. Saan vastineeksi tervehdyksiä, mielipiteitä, tykkäyksiä – välittömiä reaktioita kirjoittamaani.

Päivitystä tehdessäni mietin tiedonkulun muuttumista ja Göran Schildtiä, joka taltioi neljän vuosikymmenen ajan kirjoihinsa matkojaan veneellään Daphnella Välimerellä ja Niilillä. Schildt kuvaa kirjoissaan Kreikan saaristoa aikana, jolloin koko muu maailma ei ollut löytänyt sitä vielä matkakohteekseen, ja sellaisella tavalla, että jokainen kirjoja lukenut haluaa välittömästi hankkia oman purren ja lähteä tutkimusmatkoille pikkusaarten poukamiin ja historiallisille kaivauksille.

 

Dianan saari -kirjassa Schildt kuvaa Lérosta, josta hän hankki ja kunnosti talon 60-luvulla.

Léros ja lomasaareni Karpathos ovat osa samaa Dodekanesian saaristoa, jonka 26 asutulla saarella elää nykyisin 190 000 ihmistä. Kirjassaan Schildt kuvaa kiinnostavasti kreikkalaista yhteiskuntaa, mutta käsittelee asukkaita myös tunnistettavasti ja vähemmän mairittelevalla tavalla. Karusti sekä perhettään että sikojaan kohtaan käyttäytyvä naapuri sai kirjailijalta kutsumanimen Caliban erään kuuluisan näytelmän rujon henkilöhahmon mukaan.

Julkaistessaan kirjan 1970-luvulla kaukaisessa Suomessa Schildt ei tullut ajatelleeksi millaisen myrskyn se voisi saarella aiheuttaa, mutta kun kirjan saksannos vuoden kuluttua löysi tiensä Saksaan muuttaneiden léroslaisten käsiin, loppu on historiaa. Meni vuosia ennen kuin kirjailijan kunniakansalaisen maine saarella palautui.

Niin että millaisen päivityksen tekisinkään tänään?

Kirjoittaja on Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja, Hämeenlinna.