fbpx
Kolumnit

Surkuhupaisia solidaarisuuspuheita

Kyllä köyhillä on taas ystäviä. Lähes jokainen vappunakin pönttöön noussut puhuja muistutti, miten tuloerot ovat kasvaneet ja miten heikoimmista täytyy pitää entistä parempaa huolta.

Johtajien ökykorvauksia taas vaadittiin kohtuullistettavaksi ainakin valtion omistamissa yhtiöissä.

Etenkin ay-johtajien puheet solidaarisuudesta särähtävät pahasti korvaan. Ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonta on keskittynyt työssä oleviin ja liiton jäseniin. Ne, jotka yhteiskunnassamme ovat kaikkein heikoimmilla, eivät juuri ay-liikkeen ja vasemmistopuolueiden tukea saa.

Peruspäivärahan saajien (pääasiassa liittojen ulkopuolella olevien) asema suhteessa ansiosidonnaista korvausta saaviin ei ole kohentunut.

Juuri peruspäivärahaa ja pieniä eläkkeistä saavat ovat niitä heikoimmin toimeentulevia suomalaisia toimeentulotukea nauttivien ohella.

Muutama esimerkki: ansiosidonnaiseen korvaukseen eivät vaikuta esimerkiksi pääomatulot tai puolison ansiot. Peruspäivärahasta taas vähennetään suoraan kaikki muut tulot, ja puolison tulot leikkaavat peruspäivärahaa.

Verotus taas kohtelee peruspäivärahan saajaa ankarammin kuin ansiotyössä olevaa, koska vain ansiotuloista saa tehdä kunnallisveroon ansiotulovähennyksen.

600 euron peruspäivärahasta menee 20 prosentin vero, kun vastaava veroprosentti palkasta menee vasta noin 2000 eurosta.

Kuinkahan monta kertaa nämä solidaarisuuden perään huutelevat ay-johtajat ovat tähän epäkohtaan juhlapuheissaan puuttuneet?

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki puolustelee puolueen hallituksessa oloa sillä, että he ajavat siellä kaikkein köyhimpien asiaa ja tuloksiakin on tullut. Nousihan peruspäiväraha satasella kuussa. Puolueen kilpeä moinen ehkä kirkastaa, mutta köyhän lompakkoa se ei juuri lihota.

Syy on siinä, että päivärahan korotus leikkaa muun muassa asumistukea. Korotuksesta saa laskelmien mukaan käteen 30 prosenttia! Satanen on siis kolmekymppiä!

Mutta miten käy liitossa olevalle ansiosidonnaista korvausta nauttivalle? Hänellä prosentit ovat pääsääntöisesti toisin päin. Käteen jää 70 prosenttia.

Vaikea tästä kaikesta on solidaarisuutta köyhimpiä kohtaan löytää.

Tuloerojen kasvun pysäyttäminen on toinen mantra, jota jauhetaan, mutta jolle eivät puhujat tee mitään. Ay-liike voi tässäkin asiassa mennä peilin eteen.

1970-luvulla oli yleistä, että palkankorotukset maksettiin markkamääräisesti samansuuruisina. Näin palkkaerot pysyivät pieninä. Kun siirryttiin prosenttikorotuksiin, erot alkoivat kasvaa. Prosenttikorotukset olivat monen vahvan liiton toive. Paperimiehen viidestä tonnista kolmen prosentin korotus on 150 euroa ja kassaneidin kahdesta tonnista 60 euroa!

Kun vuosi toisensa jälkeen tehdään näin, juopa vain kasvaa.

Menot