Kolumnit

Suuria ikäluokkia ei noin vain komennella – vaikka välillä pitäisikin

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Aurinko paistaa koiralenkillä, ja oloni on toiveikas. Kotiin päästyäni heittäydyn hetkeksi sohvalle somettamaan. Parin tunnin päästä havahdun, että mieli on musta.

Tyypillistä koronaa siis.

Enkä puhu nyt itse sairaudesta, vaan sen aikaansaaman kriisin aiheuttamista henkisistä vaikutuksista. Saman päivän sisällä mieliala vaihtelee toiveikkuudesta alakuloon, toimeliaisuuden puuskista saamattomuuden hetkiin.

Ei ole ihme, että ihan tavallisen arjen ylläpitäminen vaatii nyt tavallista enemmän energiaa. Tapojen muutos ei tapahdu itsestään. Sitä on työstettävä niin tietoisesti kuin tiedostamattakin.

On toistuvasti muistutettava itseään siitä, miksi neljän seinän sisälle linnoittautuminen on hyvä juttu. Ja siitä, että oman vapauden rajoittaminen ja sosiaalisten kontaktien karsiminen on kuitenkin väliaikaista, vaikka kesäsuunnitelmia onkin vielä turha tehdä.

Surettaa ajatella yhdeksänkymppistä mummoa yksin hoivakodissa, jonne ei oteta kuukausiin vierailijoita vastaan. Mutta näillä toimilla hän selviää, ihan varmasti…

Sitten eteen lävähtää eteläsuomalaisen tuttavan somepäivitys Lapin laduilta. ”Täällä on tilaa hengittää!”

Pulssi kiihtyy samantien nollasta sataan. Eivätkö nuo suuret ikäluokat ajattele muuta kuin itseään?

Me kaikkimullehetinyt -sukupolveksi haukutut tottelemme viranomaisten ohjeita, desinfioimme läppäreitämme ja pidämme lapsemme kotona, vaikka nämä hyppivät seinille tekemisen puutteesta.

Ja mitä tekee vanhempiemme sukupolvi? Lähtee satojen kilometrien päähän ajattelematta, että voi joutua rasittamaan pienen paikkakunnan entisestäänkin pieniä terveydenhuollon resursseja. Tätä ”vapauden sukupolvea” ei noin vain komennella.

”Ei minulla ole hätää, olen hyvässä kunnossa!”, sanoo seitsemänkymppinen ja jättää lukematta linkin, jossa asiantuntija kertoo koronaviruksen käyttäytyvän ikääntyneiden elimistössä eri tavoin kuin nuorten, hyvästä kunnosta huolimatta.

Kieltäminen on reaktio sekin. Ymmärrettävä suojautumiskeino.

Pikkuhiljaa pitäisi kuitenkin jo päästä seuraavalle tasolle. Tosiasioiden hyväksymiseen – ja tekoihin, jotka auttavat meitä kaikkia selviytymään tästäkin koettelemuksesta.

Päivän lehti

31.3.2020