Kolumnit Helsinki

Syyllistäminen ja häpäisy eivät ilmastonmuutosta pysäytä – mistä sinä olisit valmis vähentämään, jos sitä kysyttäisiin kauniisti?

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Jopa 65 prosenttia joidenkin vietnamilaiskylien lapsista oli aliravittuja 90-luvun alussa. Jotain piti tehdä nopeasti.

Apua haettiin Marian Zeitlinin positiivisen poikkeavuuden ideoista. Avustusjärjestöt selvittivät, mitä riittävästi ravittujen lasten perheissä tehtiin eri tavalla, vaikka olosuhteet niissä olivat yhtä köyhät ja kurjat kuin muilla.

Paljastui, että nämä perheet ruokkivat lapsiaan ravinnolla, joka oli kaikkien saatavilla, mutta jota ei yleisesti pidetty soveliaana pikkulapsille. Lapsia myös ruokittiin useammin.

Sen sijaan että yhdessä kylässä toiminut malli olisi viety kaikkiin kyliin keskitetysti, jokaisen kylän annettiin tehdä itselleen sopiva malli.

Kaikki voittivat.

 

Toinen esimerkki liittyy Japanin kodittomiin, joiden parissa tuberkuloosi levisi kuin kulovalkea.

Tarjolla oli ilmaisia tutkimuksia ja ilmainen sairaalahoito, mutta useat kodittomat jättivät hoidon kesken tai menemättä siihen kokonaan, eikä kukaan ymmärtänyt, miksi.

Vastaus yllätti tutkijatkin. Kodittomat pysyivät poissa sairaalasta, koska pelkäsivät tuttujen nukkumapaikkojen menettämistä ja heillä oli kova huoli lemmikkikoiristaan. Huolet menivät terveyden edelle. Kun hoito tuotiin säännösten vastaisesti puistoihin ja lemmikkien asiat järjestettiin sairaalajaksojen ajaksi, tautitapausten määrä väheni.

 

Kuullessani nämä esimerkit Tokion yliopiston professori Masamine Jimban luennolla Taiwanin terveysfoorumissa mieleeni tuli jostain syystä ilmastonmuutos. Sillekin pitäisi tehdä jotain ja nopeasti, mutta nykyinen keskustelu ja keinot ovat luokattomia.

Lentohäpeä ja lihavero ovat kuin vietnamilaislasten huonosti ravitsevan riisivellin paneminen verolle tai lääkärit huutamassa tuberkuloosia sairastaville kodittomille, että ”olette sairaita, menkää hoitoon, ettekö ymmärrä, että tartutatte kaikki!”

Kaikilla ei ole mahdollisuuksia eikä halua muuttaa kulutustottumuksiaan samalla tavalla. Siksi olemme tilanteessa, jossa keskustelun yksi osapuoli syyllistää. Toinen vastaa lyömällä kaikki defenssit päälle ja käyttäytyy kuin aikuinen lapsi ilmoittamalla ryhtyvänsä ilmastolakkoon, jos ei saa liharuokaa.

En tiedä, ketä syyllistäminen ja häpeä palvelevat, mutta eivät ainakaan ilmastoa. Tulee väkisinkin mieleen, että ne ovat vain joidenkin huono keino purkaa omaa ahdistustaan ja kääntyvät joka päivä itseään vastaan. Kun toinen huutaa vieressä, että et tee tarpeeksi, halu tehdä sitä vähääkin loppuu kuin seinään. Niin se ihmismieli toimii.

Siksi haluaisin nähdä ilmastonmuutoskeskustelun, jossa ei kerrottaisi, mitä pitää tehdä, vaan kysyttäisiin, mihin kukin olisi valmis. Väitän, että silloin niitä keinoja alkaisi löytyä niiltäkin, joita ei nyt voisi vähempää kiinnostaa.

Joten mitä sinä olisit valmis tekemään?