fbpx
Kolumnit

Ikänurkka: Voiko olla, että hyvä hoito ei takaakaan hyvää elämää?

Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Kuva: Esko Tuovinen / HäSa

Maassamme yhä paheneva ongelma on hoitohenkilökunnan saanti. Samaan aikaan kiristetään lainsäädännöllä mitoitusvaateita, mikä tarkoittaa entistä suurempaa vajetta.

Äskettäin Vanhusneuvostossa esiteltiin tutkimusta, jossa hoitoa oli mitattu kolmella eri tekijällä: aktiivisuus, elämän laatu sekä hoidon laatu. Tulos osoitti positiivista suuntaa aktiivisuuden ja hoidon osalta, mutta negatiivista suuntaa elämän laadussa.

Voiko siis olla niin, että hyvä hoito ei takaakaan hyvää elämää? Näin voi olla. Tätä tukee kaksikin asiaa, joihin osuin.

Kuuntelin Radio Ykkösestä keskustelua aiheesta. Eräs asiantuntija totesi, että palvelutaloissa on kaikkein yksinäisimmät vanhukset. Piti alkaa miettiä tätä väitettä.

Kun vanhus asuu kotonaan, häntä käydään katsomassa tietäen, että muutoin hän on siellä ihan yksin. Perinteisissä vanhainkodeissa taas ovat asukkaat kunnoltaan sellaisia, että heitä käydään useinkin katsomassa.

Onkohan nykyajan palvelutalosta tullut vanhuksen yksinäisyyden kannalta niin sanottu heikko kompromissi? Omaiset voivat ajatella, että siellä on aina virikkeellistä toimintaa tarjolla. Ei minun välttämättä tarvitse mennä käymään.

Äskettäin olin tutustumassa Iittalassa Sauvolan hyvinvointikeskukseen. Yhteistiloissa ei ainakaan sillä hetkellä ollut ketään.

Totesimme, että jos ei ole virikkeellistä yhdessä oloa tarjolla, asukkaat istuvat yksinäisinä omissa huoneissaan. Jos ne ovat yhden hengen huoneita, ei juttukaveria ole omastakaan takaa.

Viime aikoina myös Hämeenlinnassa tilanne on mennyt parempaan suuntaan paljolti vapaaehtoisin voimin. Musikantit ja kuorot käyvät laulattamassa ihmisiä. Varsinkin muistisairaille laulut ja tarinoinnit nostavat jostain ”syvyyksistä” välähteleviä muistikuvia ja saavat jalan vipattamaan tai äänihuulet liikkumaan. Hoitajan laulaessa alkaa vanhuskin tapailla laulun sanoja.

Myös jotkut Vanhusneuvoston jäsenet tekevät yhteistyötä palvelutalojen kanssa ja omalta osaltaan tuovat vaihtelevaa eloa yksinäisyyteen.

Tosiasiana näyttää kuitenkin pysyvän se, että vain hoitohenkilökunnasta huolta kantamalla yksinäisyys ei poistu.

Luulen, että eniten elämän laatua huonontava asia onkin nimenomaan yksinäisyys. Ja sitä näyttävät hoitolaitoksissa poistavan pitkälti muu kuin hoitohenkilöstö, vaikka se kiireen alla hyvää työtä tekeekin.

Laatuaikaa kaipaa myös vanhus. Toivottavasti tämä nykyajan termi tarkoittaa myös käyntiä hänen luonaan. Vierailijoiden pitäisi ymmärtää se myös omaksi laatuajakseen.

Kirjoittaja on Vanhusneuvoston jäsen.

Menot