Kolumnit

Tästä ei sitten puhuta

Nolojen tilanteiden miehen viehätys piilee siinä, että hänen arkeaan ovat ne asiat, joita me kaikki kohtaamme, mutta häpeämme. Nolot tilanteet ovat kuitenkin niitä, jotka yhdistävät meitä kaikkia.
 
 
Toissa viikolla olin hyvän ystäväni kanssa Etelä-Puolan Zakopanessa, jossa Eero Mäntyranta voitti kultaa samana vuonna, kun synnyin. Pieni Tatravuorten kaupunki oli täynnä vanhoja puutaloja ja kansallispuistoturisteja.
 
Minä kirjoitin oppikirjaa, ja ystävä luki Karl Ove Knausgårdia.
 
Eräänä iltana istuimme pitkään baarissa kansanmusiikin soidessa. Kävimme siellä yhdessä lävitse koko käsikirjoitukseni. Koska tilanne oli intensiivinen, en noussut pöydästä koko iltana.
 
Kävellessämme öisiä katuja kohti hotellia se iski – aivan valtava pissahätä. Valitin koko matkan ja etsin turhaan sopivia pensaita.
 
– Kyllä sä kestät, hän sanoi.
 
Hotelli oli suuren rautaportin takana puistossa. Kiemurtelin portin edessä, sillä portti aukesi hitaammin kuin kauhuelokuvissa.
 
Ristin jalkani, mutta se ei auttanut. Tunsin miten lämmin valui pitkin reisiä kohti sääriä ja sandaaleja.
 
Oli kaksi vaihtoehtoa. Salata tai tunnustaa.
 
– Kato! Ilmoitin.
 
Ystäväni tuijotti tyrmistyneenä, kun pissa virtasi ja levisi suureksi lätäköksi portin eteen.
 
– Siinä meni oppikirjan lapsivesi, totesin, ja nauroimme kippurassa.
 
– Vielä naurat tollaselle, moitti poikaystävä, kun palasin ja kerroin matkasta.
 
On asioita, joista ei puhuta. Pissaaminen hotellin portin edessä on sellainen, sillä ruumiintoimintoihin liittyvät asiat ovat kaikista noloimpia. On ministeri tai esikoululainen, housuun tulee, jos on ripuli, eikä ehdi vessaan. Näin kävi kaverilleni Guggenheimin museossa.
 
Toinen kaveri käveli Tampereella Hämeenkadun päästä päähän takapuoli paljaana, sillä hame oli livahtanut sukkahousujen sisään.
 
Olen miettinyt miten valtavan määrän energiaa käytämme nolojen tilanteiden peittelyyn. Hyvä maku on eri asia kuin julkisivun pönkitys. Joskus asioiden tunnustaminen on paras vaihtoehto.
 
Ympyrä kiertyi umpeen puolalaisen pikkukaupungin kadulla, kun pissasin housuuni. Sama tapahtui kansakoulun ensimmäisellä luokalla kesken joululauluharjoituksen. Ensin en kehdannut pyytää vessaan ja kun se oli liian myöhäistä, en kehdannut kertoa asiasta kuin yhdelle luokkakaverilleni.
 
Tieto tapauksesta levisi kulovalkeana koko kouluun. Päivä oli painajaismainen.
 
Vaikka pahimmissa painajaisunissani tajuan kesken luentoni olevan auditorion edessä alastomana, olen silti sitä mieltä, että paljaspyllyillä on aina hauskempaa!