Kuva: Pekka Rautiainen
Kolumnit

Kolumni: Tästä touhusta ei voittajia selviä

Vanhusten hoivakeskustelussa on etsitty poliittisia voittajia ja häviäjiä. Ei ole löytynyt.

On ristiriitaista miettiä aikatauluja, kun sote-ratkaisu on juuttunut kuukausiksi valiokuntiin. Menisivätkö vanhustenhoidon ratkaisut samojen toimijoiden tekemänä läpi muutamassa viikossa?

Seuraavaksi aiheeseen liittyen sarja tyhmiä kysymyksiä. Hoitajien edunvalvojat pitävät tiukasti kiinni siitä, että vain koulutuksen saaneet hoitajat voivat tehdä tiettyjä tehtäviä. Vanhuksista suurin osa haluaa asua omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Ikäihmisistä kuusi kymmenestä on pitkät päivät ja yöt omaishoitajien varassa. Minkälainen koulutus heiltä vaaditaan?

Laitoshoidossa ja hoivakodeissa rutiinit ovat usein toistuvia. Onko niin, ettei työssään kouliintunut, vapaaehtoinen hoiva-avustaja pysty viemään vanhusta vessaan, syöttämään häntä tai ulkoiluttamaan pyörätuolissa?

Hoivatyö tarvitsee ja myös varmasti saa vapaaehtoisia tekijöitä. Antavatko Tehy ja SuPer heille tilaa ja mahdollisuuden auttaa? Tuntuu olevan niillä myös keskinäistä vääntöä, kun lähihoitajat eivät pääse sairaalaan töihin.

Nyt ei ole kyse siitä, etteikö kaikki hoitotyö olisi tärkeätä. Arvostan suuresti kaikkia heitä, jotka tätä työtä tekevät. Nyt pitää huolehtia, että jatkossa riittää tekijöitä. Paras mahdollinen hoito ja hoiva eivät saa jäädä roikkumaan työelämän jäykkiin rakenteisiin.

Olen ymmärtänyt, että sote-asiat voi jakaa kolmeen eli perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja sosiaalipuoleen. Suurin osa työssä käyvistä on työterveyspalvelujen piirissä. Miksi kukaan ei sano sitä ääneen, että terveyskeskusten jonoissa suurin osa kaipaisi ennemmin sosiaalista tukea yksinäisyyteen?

Kun isot päätökset yhä puuttuvat, tuntuu kuin olisi menossa kaupunkien ja kuntien nokkeluuskilpailu, jossa nopeat syövät hitaat. Palveluiden ostaminen ja erityisesti niistä sopiminen on taitolaji. Iso osa kansanedustajista on tuplaroolissa myös kuntapäättäjiä. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin malleja pitää voida kestävästi viedä rinnakkain eteenpäin.

Päättäjät puhuvat paljon kestävyysvajeesta sekä velkaantumisesta, mutta jakavat silti samaa kakkua, vaikka se on loppu. Kuka tämän puuhastelun lopulta maksaa? Olenko ymmärtänyt väärin vai eivätkö myös kuntien rahat tai Kelan tuet tule julkiselta sektorilta?