Kolumnit

Täytyykö kaikesta nostaa somekohu?

Pori Jazz ilmoitti taannoin, ettei perinteistä Popjazzleirin esiintymistä ole luvassa kesällä 2018. Päätöstä perusteltiin ensihätään taloudella, koko ilmaiskonserttikonseptin päivittämisellä ja sillä, ettei konsertti mahdu ohjelmistoon. Asiasta uutisoivat esimerkiksi Yle Pori (9.7.) ja Satakunnan Kansa (10.7.) verkkosivuillaan.

Ja mitä sitten tapahtui? Sosiaalinen media suivaantui, ja kommenttikentät täyttyivät leiriläisten esiintymistä puolustavista kommenteista. Ei kulunut kahta vuorokauttakaan, kun Pori Jazz oli jo pyörtänyt päätöksensä ja Popjazzleirin keikalle oli raivattu tila ohjelmistosta. Kertaalleen peruttu konsertti houkutteli teltan täyteen kuulijoita Jazzviikon keskiviikkona.

Ottamatta kantaa leiriläisten esiintymisen tärkeyteen, olen kyllästynyt somekohuihin. Kuten Pori Jazzin taiteellinen johtaja Mikkomatti Aro totesi (SK 11.7.), ”Niin kuin somekohuissa tuppaa käymään, asiat suistuivat raiteiltaan.”

Yksi väärä sanamuoto tai ajattelematon kuva voi tehdä yhtä lailla valtakunnan tapahtumasta kuin tavallisesta tallaajasta ryöpytyksen kohteen Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Eikä siinä ryöpytyksessä ei ole inhimillisyydellä sijaa.

Kuinkahan moni kommentoija oikeasti ajatteli nuoria leiriläisiä naama suivaantumisesta punaisena kännykkänsä näyttöä naputellessaan? Kuinka monen kommentoijan kesään Popjazzleirin esiintyminen on kuulunut erottamattomana osana?

Entä kuinka moni osallistui keskusteluun ihan vain vastustamisen ilosta?

On mahtavaa, että on olemassa lukuisia kanavia, joissa vaihtaa ajatuksia ja jakaa mielipiteitä.

Silti lopetin kommenttikenttien lukemisen ajat sitten, sillä totesin, etten saa niistä kuin pahan mielen.

Popjazzleirin tapaus ei ole ainoa, jossa alkuperäissuunnitelma on muuttunut – ilmeisesti – somereaktioiden vuoksi.

Ihannetilanteessa viestintä onnistuu kerralla oikein. Aina näin ei kuitenkaan käy. Siksi mieltään saa muuttaa, ja typerissä päätöksissä niin kannattaa tehdä. Samoin on anteeksipyynnön laita.

Välillä sitä silti miettii, kannattaako kaikissa tilanteissa kuunnella somettajien kuorolaulua. Kun päätös esimerkiksi yksittäisen konsertin perumisesta on tehty, olisiko suoraselkäisempää seistä ratkaisun takana?