Kolumnit

Terapiassa käyminen on ylpeydenaihe, johon kaikilla kuuluisi olla mahdollisuus

Kuva: Riku Hasari
Kuva: Riku Hasari

Jos joku mainitsee käyvänsä terapiassa, on se minusta normaali ja arkinen asia, verrattavissa kampaajalla tai hammaslääkärillä käyntiin. Kaikille terapian tarve ei kuitenkaan ole tuttua entuudestaan, ja siksi mielenterveysongelmat herättävät edelleen ennakkoluuloja ja turhaa leimaamista.

Jotta tabut saataisiin murrettua, tulisi mielenterveydestä puhua avoimesti niin julkisesti kuin kahvipöytäkeskusteluissa.

Itse aloitin psykoterapian reilu kaksi vuotta sitten. Samoihin aikoihin alkoi myös uusi parisuhde ja sain opiskelupaikan. Terapia tuntui aluksi hankalalta, mutta pian ymmärsin sen olevan parhain sijoitus itseeni ja hyvinvointiini.

Aluksi myös häpesin terapiaa ja vei kauan aikaa, että uskalsin kertoa siitä edes perheenjäsenilleni ja lähimmille ystävilleni. Vuosien varrella olen kuitenkin kokemuksistani kertomalla rohkaissut useita läheisiäni hakeutumaan mielenterveyspalvelujen pariin. 

Silti edelleen omista kokemuksista puhuminen ja kirjoittaminen on vaikeaa.

On väärin, että mielenterveyspalveluiden käyttäminen ja ongelmista puhuminen vaativat suunnatonta rohkeutta. Tilannetta ei myöskään helpota se, että palvelut ovat huonosti saatavilla ja pääsy psykoterapiaan voi vaatia kuukausia jatkuvaa lääkärissä käyntiä, papereiden täyttelyä, sopivan terapeutin etsimistä ja odottamista. Itselleni tuo kaikki alkoi jo tuntua jossain vaiheessa todistelulta. Olin jo heittämässä hanskoja tiskiin, mutta onnekseni en niin tehnyt. 

Epäkohtaa pyrkii onneksi auttamaan Terapiatakuu-kansalaisaloite, joka juuri keräsi vaadittavat 50 000 nimeä ja etenee eduskuntaan. Terapiatakuun tavoitteena on nopeuttaa ja helpottaa pääsyä avun piiriin.

Aloitteen perusteluiden mukaan tällä hetkellä Suomessa vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. 

Vaikka puhumisessa ja terapiaan hakeutumisessa on monia ongelmia, myönteistä kehitystä on silti tapahtunut hurjasti muutaman vuoden sisällä ja suunta näyttää oikealta.

Kuitenkin on vielä pitkä matka siihen, että kaikki terapiaan hakeutuvat saisivat tarvitsemaansa apua, ja häpeän sijaan terapia olisikin ensisijaisesti ylpeyden aihe.