Kolumnit

Terveyttä ja tervettä järkeä meille ja mökkiläisille

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Osallistuin sosiaalisessa mediassa erästä pitäjää koskevaan mökkiläiskeskusteluun. Tuossa keskustelussa olin aivan sivusta huutelija, sillä en asu tai mökkeile kyseisellä paikkakunnalla enkä ole sieltä kotoisinkaan.

Huolen aiheita oli pitäjässä kaksi: kirkonkylän kauppa ja paikkakunnan terveysasema. Eli riittääkö palvelujen kapasiteetti, jos mökkiläiset tulevat vapaa-ajan asunnoilleen ja tarvitsevat tavaraa tai terveydenhuoltoa. Keskustelun villiinnytti Uudenmaan rajan avautuminen, sillä iso osa tuonkin paikkakunnan vapaa-ajan asukkaista asuu vakituisesti pääkaupunkiseudulla tai sen tuntumassa.

Mökkiläispelkoa on huokunut verkkomaailmassa monen kirjoittajan tai kommentoijan teksteistä. Pelkoa on kahta lajia. Pelkoa siitä, että muualta tuleva mökkiläinen tuo tullessaan koronavirustartunnan ja sairastuu itse tai tartuttaa muita. Toisen lajin pelkoa on, että mökkiläinen ei tule. Ei tule ollenkaan koko kesänä tai tulee, mutta jättää kesäkuntansa palvelut tänä vuonna käyttämättä.

Mökkiläiset ovat pienten pitäjien yritysten elinehto: kesän vilkkaus kantaa hiljaisten kuukausien yli. Kesävieraiden ostokset ovat tae siitä, että vakituinen asukas voi hakea oman kylän kaupasta talvella maitopurkkinsa ja ruisleipänsä. Vapaa-ajan asukkaiden lompakon varassa voi olla monta muutakin palvelua.

Sosiaalisen median voi toki jättää omaan arvoonsa ja keskustelut kokonaan lukematta. Medialukutaidosta on apua, sillä onhan kaikilla mielipidepalstoilla aina kävijöitä, jotka vain lietsovat muita räjähdysherkkään tilaan omaksi ilokseen.

Kipinää on kirjoittelusta päätellen iskenyt monen mökkiläisenkin mieli. Ehkä syystä, mutta myös syyttä. Suositellut rajoitukset pääministeri Sanna Marinin kehotuksia myöten tiedämme me kaikki.

Hyväksyn perustelut siitä, että lähellä luontoa virkistyy ja puuhaillessa pysyy pirteänä. Kotivaraakin voi kerätä niin, ettei siellä kirkonkylän kaupassa tarvitse kuukauden aikana poiketa kertaakaan.

Professori Laura Kolbe Helsingin yliopistosta kiteytti Helsingin Sanomissa (HS 24.4.2020), että mökit maaseudulla ovat linkkejä kotiseudulle ja sukulaisiin. Oma lintukoto, mökki omilla juurilla tai muualla rakkaissa maisemissa houkuttaa, mutta tässä ja nyt tarvitaan terveyttä ja tervettä järkeä.

Pienikin huoli omasta pärjäämisestä on hyvä syy pysyä kotona.

Päivän lehti

5.6.2020