Kolumnit

Toistuvasti vaihtuvat pätkäministerit jättävät jälkeensä kroonisen valtatyhjiön, eikä se voi olla hyvä asia

Kuva: Pekka Rautiainen

Ministeri aloittaa työssään. Sitten ministeri tekee virheen (tai jää virheestä kiinni), ja syntyy mediamylly. Ministeri astuu tehtävästään sivuun.

Mylly rauhoittuu, ja lehtien pääkirjoitustoimittajat kuvailevat, kuinka ero oli oikea ja vastuullinen ratkaisu. Kansa on jälleen tyytyväinen, ja politiikan kiertokulku jää odottamaan seuraavaa kohua.

 

Valtioneuvoston jäsenet taipuvat entistä useammin julkisen paineen alla ja eroavat.

Kuvaavaa on, että edellinen pääministeri, joka on istunut täyden vaalikauden kunnon mandaatilla, on Paavo Lipponen (sd.). Kuka kaatuu tekstareihin, kuka viestintäkoulutukseen ja kuka ammattiyhdistyskiistoihin.

Viime vuosina ministerivaihdokset ovat kuitenkin nopeutuneet. Sampo Terholle (sin.) lohkottiin sopiva salkku Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa, ja viime hallituskaudella myös oikeusministerin tehtävät siirtyivät Jari Lindströmiltä (sin.) Antti Häkkäselle (kok.).

Kuluneen vaalikauden aikana vaihtoon on mennyt jo yksi pääministeri, yksi valtiovarainministeri ja yksi omistajaohjausministeri.

En ole aivan varma, ovatko jatkuvat valtioneuvoston jäsenten vaihdokset järjestelmälle hyväksi.

 


”Kuvaavaa on, että edellinen pääministeri, joka on istunut täyden vaalikauden kunnon mandaatilla, on Paavo Lipponen.”


Kansalaiset vaativat johtajiltaan tunnollisuutta ja hallinnolta erehtymättömyyttä, ja hyvä niin. Mitä jatkuvat johtajavaihdokset mahtavat kuitenkin tehdä organisaatioille, joita ministereiden pitäisi johtaa. Ministerin tehtävä on johtaa ministeriöitään. Miten organisaation hyvä luotsaaminen on mahdollista, kun penkki heiluu koko ajan?

Pätkäjohtajat ehtivät hädin tuskin muistaa lähimpien alaistensa nimet, kun tulee jo lähtö. Joutokäyntiä tulee väkisin, kun seuraava pomo astuu sisään.

Vaadimme erehtymättömiä johtajia, mutta samalla julkinen paine tekee järkevästä johtamisesta mahdotonta.

 

Pätkäministeriys ja kohut voivat johtaa myös toiseen ongelmaan. Pomon puute johtaa valtatyhjiöön, jolla on tapana täyttyä. Demokratiassa kansa päättää korkeimmat johtajansa ainakin välillisesti, mutta valta hakeutuu aina pysyviin käsiin, kun vaihdos tulee.

Ja muuten valtiosihteerit ja kansliapäälliköt eivät ole kansan valitsemia.

Päivän lehti

15.7.2020