Kolumnit

Kolumni: Tracyn kasvot

Kuva: Picasa

Woody Allenin elokuvassa Manhattan on kohtaus, jossa päähenkilö Isaac Davis makaa synkeänä kotisohvallaan ja alkaa luetella itselleen ääneen asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen: Groucho Marx, Jupiter-sinfonian 2. osa, Louis Armstrongin Potato Head Blues, Flaubertin Sydämen oppivuodet, ruotsalaiset elokuvat, Cézannen ihmeelliset omenat ja päärynät sekä … Tracyn kasvot.

 

Hoidattaakseni itseäni kaamosmasennukselta, voisin Isaac Davisin tavoin luetella koko joukon kirjoja, maalauksia, sävellyksiä, elokuvia, jotka ovat olleet elämässäni käänteentekeviä ja muuttaneet käsityksiäni niin ihmisestä, maailmasta kuin itsestänikin.

Voisin muistella paikkoja, joissa olen käynyt, ihmisiä joita tavannut. Kaikki nämä suunnattoman arvokkaita asioita, kiitollisen elämän ydintekijöitä.

Tällä kertaa kuitenkin haluan muistutuksen jostakin yksinkertaisesta, arkisesta ja pieneleisestä. Ehkä osin siksi, että taas on vuodenaika, jolloin yltäkylläisyyden ja liiallisuuden voimat ovat saamassa yliotteen niin monen ihmispolon sielunelämästä.

 

Osaamatta sanoa tarkempaa syytä olen viimeisten viikkojen aikana kiinnittänyt erityistä huomiota ihmisten kasvoilla väreileviin vähäeleisiin, vienoihin ja usein myös tiedostamattomiin suupielten liikkeisiin.

Olen nähnyt niitä läheltä ja kaukaa, työpaikalla, kahvilassa, kirjakaupassa, optikolla, alkoholimyymälässä, vanhojen tavaroiden kaupassa, torin kulmauksessa kalakojun luona ja tajunnut, kuinka kaunis on ihmiskasvoille piirtyvä hymy. Usein harkitsematon, spontaani ja vailla tarkoitusta. Kauneus siinä, missä se ei edes itse huomaa itseään.

 

Viimeisin hymykokemukseni oli kuorojen joulukonsertin jälkitunnelmissa Hämeenlinnan kirkossa viime lauantaina. Niin paljon hymyileviä kasvoja yhtaikaa.

Toisilla hymy oli avointa, toisilla pientä ja sisäänpäin kääntyneempää. Erityinen huomio kiinnittyi niihin muutamiin, jotka vaikuttuneina kuulemastaan ja kokemastaan itkivät ja hymyilivät yhtaikaa.

Ehkäpä mieleenpainuvimman vaikutuksen hymy tekee silloin, kun se tulee satunnaisesti ja ventovieraalta. Näin voi käydä esimerkiksi lähikaupan vihannesosastolla, jossa kaksi saapuu yhtaikaa punnitsemaan tomaatteja, kurkkuja tai sitten juuri niitä Cézannen omenoita ja päärynöitä. Tämä tapahtui minulle viime viikolla. Kuinka kauniisti toinen voikaan toistaan katsoa ja häipyä sitten ostoskärryineen juustohyllyjä kohden.

 

Sananlaskujen kirjasta (vanha raamatunkäännös) löytyy lause ”ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa”.

En tarvitse paljon suostutteluja ollakseni samaa mieltä. Opettajanhuoneen sohvalla kirjoitin muistikirjaani: ehkä yksinkertaisin ja välittömin niistä laupeuden eleistä, joita ihmiselle on suotu, on hymy.

Ja näistä yksi kauneimmista kuuluu Tracylle, naiselle, jonka vierestä herään joka aamu.

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen filosofi ja kirjailija.